Piirrustusta

Huoh, olen nyt lähes kokopäivän piirtänyt kaikenlaista ja käsi alkaa pikkuhiljaa puutumaan ja siihen sattuu.  Piirtäminen on ihanaa, mutta miksen osaa pitää paussia? Tänään ainut tauko on ollut lenkki koiran kanssa. Noh hyväsydämisenä piirsin lintuystävälleni kuvan hänen linnustaan, Jadesta

Pian tämän jälkeen tuli pari pyyntöä lisää. Päätin sitten ihan vaan kokeiluksi ja harjoittaakseni omia taitojani suostua niihin joten tänään kerkesin vaivalla piirrustaa Jonnelle kuvan hänen linnuistaan

Nooa, Rapa, Ukko, Lore & Clara

Huomenissa kerkeää tekemään ehkä ne muut, riippuen saanko mallikuvia yhdeltä vielä. On ihanaa miten voin ilahduttaa ihmisiä vain piirtämällä jotain, eli asialla josta jopa pidän. Joskus aikoinani olin muutamilla sivuilla ja päädyin piirtämään suuren fanimäärän vuoksi aioita, joista en sen kummemmin enään pitänyt. Se meni huudoksi ja riidaksi. Liika julkisuus stressatti aivan liikaa, joten katosin kuin tuhka tuuleen.  Nyt lähinnä piirrän vain ja ainoastaan omaksi iloksi, sekä lintuystäville.  Tosi juttu on, että jokaisessa kuvassa on vaivaa ja se vie aikaani, mutten kehtaisi rahastaa ihmisiä sillä, miten toiset väittää että pitäisi.  Mitä saan siitä että piirrän muille?  Jokaisesesta kerrasta oppii,  voin olla tyytyväinen omaan tuotokseeni ja ennenkaikkea toiset ihmiset pitävät niistä.  Maalauksia en ilmaiseksi voi tehdä, koska taulupohjat ja maalit maksavat sen verran paljon. Olisi kivaa pitää pientä kauppaa taideteoksista, mutta pelkään juuri, ettei kukaan enään välitä, heti kun otetaan raha mukaan.  No mutta, nyt jatkan kuitenkin koneella rustaamista oman mielen mukaan.

Tänään myös järjestelen hetken lintukuvia ja sain päähän idean, kerätä pienen kollaasin Dexin kasvomaskin kehityksestä, keräilin kuvasia kasaan jo, mutta valmiiksi sen tietysti saan kun koko maski on valmis. On se mielenkiintoista miten lähes jokapäivä  huomaan yhden uuden sulan naamassa. Sen pisin pyrstösulkakin on vihdoin auennut tupista ja  erottuu muutoin rikkonaisesta poikaspyrtöstä x)  Linnuille kuuluupi hyvää muuten. Nettiystäväni joka toista kertaa kokeili pesittää lintujaan, oli taas menossa piloille. Usko oli lähes mennyt, kunnes tänään kuorioutui poikanen! Olen erittäin iloinen hänen puolestaan.

Tänään puhdistin uuden ilmanpuhdistimeni ensimmäistä kertaa! Saan nukkua siis yön ilman sen hurinaa, pitäisikö olla onnellinen vai ei? On tuo huomattavasti auttanut. Ilma tuntuu kevyemmältä ja selkeästi puhtaammalta. Linnutkin ovat lopettaneet pärskimisen. Oli muuten kaameaa nähtävää se puhdistin! Aivan täynnä lintupölyä. Huomenna aamulla saan taas värkin päälle kun tuo suodatin on kuivunut.  Odotellaan taas uuttavuotta, koira nimittäin pelkää ilotulituksia hulluna, joten taas tulee tämä päivä jolloin koiraa pitää rauhoitella kun se on paniikissa pöydän alla.  Linnut eivät ole pahemmin välittäneet pamauksista tai välkkeestä.

Näillänäkymin Kaiho tulee tammikuun lopussa, jos Pauliina tuo sen, pääsee Jonne ehkä mukaan hakemaan taulun jonka maalasin aikoja sitten hänelle. Tuo mukanaan ehkä niitä kauan toivomia sulkia, puna aran ja amatsonien sulkasia, joista pääsen askartelemaan ties mitä kivaa. Heh.  Huomasitteko muuten, lisäsin taas uuden sivun, myynti&osto palstan, ja etsinnässä on neitokakadu koiras, valkokasvoinen. Jos tunnet jotain jolla voisi olla niin vinkatkaa minulle tai hänelle 😉 kiitos. pari vähän vanhempaa tuotosta

Feet Won’t touch the ground
Moonlight Sonata
 

Comments(2)

  • Anonyymi
    31.12.2012, 07:15  Vastaa

    Aina yhtä taitava taiteilemaan! 😀
    Ehkä voisit maalata tauluja ja pyytää niistä tarvikkeiden hinnan. Se olisi kohtuullista ja varmasti menisivät kaupaksi!!!
    Hyvää uutta vuotta!
    Happy new year!

  • 31.12.2012, 14:02  Vastaa

    awe kiitos ^^ Enpä oikeen tiedä, en vaan kehtaa >: ja sillonkun teen tavallaan maksusta jotain, paineet on suuremmat että mitä jos siitä tuleekin kamala? ja kiitos samoin x)

Leave a Comment