Lintuhuone

Lemmikkilinnut. Ei häkkilinnut. Linnuillani on aivan oma huone jossa ne asuvat vapaana. Huone on rakennettu niille turvalliseksi ja viihtyisäksi. Linnuilla on kirkkaat UV-päivänvalolamput, luonnon orret istumapaikkoina sekä paljon leluja tuhottavaksi. Huone on tehty ensisijaisesti täysin lintujen parasta ajatellen, mutta myös käytännöllisyys on tärkeä, mitä tulee siivoamiseen. Olen oppinut linnunpidon historiani aikana paljon, sillä siirryin häkistä aviaarion kautta lintuhuoneeseen, ja matkan varrella on tullut monia asioita, joihin en olisi osannut varustautua. Toivon että tämä meidän esimerkki auttaa muita välttämään virheet, jotka itse tein ja opin kantapään kautta. Lue myös: Linnun pitoa vuosien saatossa.

Häkki, aviaario vai lintuhuone? Itse olen kokeillut kaikkea lintujen pidon historiani aikana. Näistä ideaalein on tietysti se mikä on linnulle parhaaksi. Mielestäni linnuille kokonainen oma huone takaa niille parhaimmat mahdollisuudet toteuttaa itseään.

Ensimmäinen lintuni on asunut ihan häkissä ja parven kasvaessa päivitin itse tehtyyn aviaarioon. Ensimmäinen aviaarioni oli aivan karmea kanaverkosta ja hiomattomasta puusta itse tehty viritelmä. Linnut tosin ”hioivat” sen terävät reunat itse jyrsimällä reunat pyöreiksi. Kanaverkko oli todella ikävän tuntuinen sormille ja voin kuvitella että verkossa kiipeily on myös jaloille epämukavaa. Opin myös myöhemmin tämän jälkeen, että suurin osa verkoista on sinkitty (galvanoitu), joka voi aiheuttaa linnuille myrkytyksen.  En siis suosittele käyttämään mitä tahansa verkkoa oman aviaarion rakentamiseen. Paras mahdollinenhan olisi hiekkapuhallettu verkko.

Lintuparven kasvaessa jouduin päivittämään vielä suurempaan aviaarioon. Se oli n. 2 metriä leveä, 80 cm syvä sekä 2 metriä korkea.  Sen verkko oli muovitettu joten se oli pehmeämpi, mutta linnut tietysti jyrsivät sen muovin siitä päältä ja verkosta tuli kamala. Sen jälkeen pääsin muuttamaan omilleni ja etsin varta vasten kaksion, jotta saan linnuille aivan oman huoneen. Vihdoin tuli mahdollisuus saada linnuille tila, jota olin toivonut. Tästä päädytään sitten lintuhuoneen tuomiin haasteisiin. Täältä voit lukea lisää lintujen tilojen muuttumisesta ja paranemisesta. 

Nykyään vain pesivät linnut ja ruusut asuvat häkeissä. Pesityslinnut ovat häkissä, jotta saavat varmasti rauhan pesiä eivätkä muut pääse pesään. Ruusut taas asuvat häkissä, koska niiltä huoneen suojaaminen vaatii paljon järeämpiä toimenpiteitä, ja Erwin on vaaraksi pienemmille. Ne pääsevät vain valvotusti ulkoilemaan. Ruusut muuttivat hetkeksi muualle, joten niiden häkki ei ole enää viemässä tilaa lintuhuoneessa.

Lintuhuone 2023

Lintuhuoneeseen ei aluksi ollut helppo saada orsia sopiviin paikkoihin. En omistanut poraa, joten en saanut seiniin kiinni mitään. Päädyin hankkimaan auringonvarjon- ja kuusenjalkoja sekä ständejä, joihin pystytin niin isoja oksia kun vain mahdollista. Näiden pystytettyjen puiden väliin kiinnitin muutaman orren ja sisalköyttä. Lattian siivoaminen tuli hankalaksi kun lattioilta piti aina olla siirtämässä orsia pitävät jalustat pois tieltä, ja ne loivat ahtaita paikkoja. Siivoamisessa kesti pidempään kun piti siirtää painavia tavaroita pois tieltä ja aina takaisin.

Parhaimmaksi olen kokenut lintuhuoneen lattialla olevien asioiden minimoimisen. Ripustin orret siis kattoon. Tämän sain onnistumaan vasta kun omistin poran. Kiinnitin kokkuja kattoon ja oksien päätyihin. Koukut yhdistin metallisella ketjulla. Ketjuun saa sopivasti leluja ja muita tarpeellisia asioita kiinnitettyä.

Orret ovat linnuillani aina luonnollisia ja hiomattomia. Pidän myös mahdollisimman paljon kuorta oksissa, jotta ne myös kuluttavat kynsiä paremmin. Pesen orret kuumalla vedellä ja harjalla. Vesipesun jälkeen desinfioin oksat vielä varmuuden vuoksi. Vaihdan orret kun edelliset ovat joko liian jyrsittyjä tai liian likaisia puhdistettaviksi.

Ludwig ja lelu
Dexter ja valo

Linnuille on ensisijaisen tärkeää hyvä valaistus. Niiden silmät näkevät meitä paremmin ja myös nopeammin. Niiden silmään tavalliset lamput saattavat vilkkua ikävästi. Ylipäätään paremman näön lisäksi linnut näkevät ultraviolettivalon, ja ne tarvitsevat sitä nähdäkseen oikein. Se ei pelkästään anna niille ylimääräistä väriä, jota emme näe, vaan se vaikuttaa myös kuinka nopeasti linnut näkevät. Nähdäkseen täydellisesti, niiden silmät vaativat UV:ta tuottavat lamput.

Jotta lintuni näkisivät mahdollisimman hyvin, niillä on huoneessa kattoon kiinnitetty 4 pitkää T5 loisteputkea. Pesityshäkkien päällä on 6 kappaletta T5 18W loisteputkia. Lintujen lamput ovat Arcadian linnuille suunnittelemat valot, jotka vaihdetaan kerran vuodessa jotta UV:n tuotanto ei pääse heikkenemään.  

Lintujen valot ovat ajastettu Birdking himmentimellä. Ajastin sytyttää valot himmeänä kello kahdeksalta aamulla, yhdeksään mennessä valot ovat kirkkaimmillaan ja illalla seitsemän aikaan valot alkavat himmentyä kunnes ne ovat kahdeksaan mennessä taas pimeänä. Linnuilla on siis pehmeä siirtymä kirkkaasta pimeään ja toisinpäin. (Birdking ajastin on tällä hetkellä pois käytöstä 14.1.2022)

Linnuilla on myös pimeässä syttyvät yövalot. Neitokakadut varsinkin ovat herkkiä yöllisille säikähdyskohtauksille, jotka voivat pahimmillaan johtaa linnun kuolemaan sen törmätessä seinään. Huoneen huonona puolena on juurikin se, että säikähtäessään linnulla on paljon tilaa lentää ja kerätä vauhtia. Vauhti voi olla niinkin nopea, että törmäyksessä saatu trauma pään ja kaulan alueelle on niin paha, että lintu kuolee heti. Itse olen kaksi lintua näin menettänyt, ja olen nykyään äärimmäisen varovainen, siitä että linnuillani on huoneessa vähintään kaksi yövaloa päällä.

 

Papukaijat ovat todella viisaita eläimiä ja ne tarvitsevat aivoille tekemistä. Linnuille on virikettä ihan jo ruoan etsiminenkin. Ruoan antamisen ei tarvitse olla liian helppoa, vaan ruoka voidaan piilottaa esimerkiksi leluihin tai ripustaa vaikeampiin paikkoihin.  Huomasin myös kuinka linnuille maistuivat tuoreet asiat paremmin, kun aloin ripustaa niitä ylös ja vaikeampiin paikkoihin.

Neitokakadut ja undulaatit, kuten kaikki papukaijat, nauttivat asioiden jyrsimisestä. Ne eivät pahemmin katso onko kohde tehty tuhottavaksi vai ei. Tärkeää on siis antaa linnuille paljon luvallista jyrsittävää, etteivät ne keskity kaikkeen kiellettyyn. Lintuhuoneen hyvinä puolina on, että huone on tehty linnuille ja kaikki siellä on niitä varten, mutta on myös asioita joita ei tule jyrsiä, kuten johdot. Lintuhuoneessa olevat johdot ovat nykyään kaikki suojattu metallisella putkella, ja katossa olevat johdot kovalla muoviputkella. Luvallista tuhottavaa linnuilla on huoneessa aina paljon, ihan niiden orsista leluihin. Pidän huolen siitä, että huoneessa on aina monessa paikassa käytössä virikkeitä, että kaikki pääsevät kuluttamaan aikaansa (ja nokkaansa) johonkin sallittuun ja mielekkääseen. 

Sosiaalisina parvilintuina neitokakaduille ja undulaateille on myös virikettä ihan toistensa seura. Linnut viettävät paljon aikaa keskenään ja kommunikoiden toistensa kanssa. Niiden parvielämää on hyvin mielenkiintoista seurata. Tietyillä linnuilla ja pareilla on omat tapansa ja toisilla omansa ja niiden kemiat ovat hyvin erilaisia. Siksi on myös tärkeää tarjota linnulle parvi, eikä vain yhtä kaveria, sillä kaikki yksilöt eivät aina välttämättä tule parhaiten toimeen keskenään. Kun linnut saavat valita monen joukosta mieluisaa seuraa, niiden on myös varmasti mukavampi olla.

Karnak leikkii
Poikanen ruokalaatikossa

Neitokakadut ja undulaatit ovat luonnossa maassa ruokailevia lajeja. Lintuni syövät ruokansa siis lattialla, mutta jotta sotku ei olisi aivan hirveä, annan ruoan siihen tarkoitettuun astiaan. Oikeastaan se on iso muovinen laatikko. Itse asiassa kaksi isoa muovista laatikkoa kiinnitettynä toisiinsa. Aluksi ruokin suoraan laatikosta jonka pohjalla oli paperi, mutta päätin kokeilla laittaa pohjalle jotain materiaalia, että linnuilla on myös ruokaa etsiessään tekemistä, eikä niin että ruoka tulee tylsästi ja helposti samasta paikasta. Päädyin hamppukuivikkeeseen, jota kokeilin vanhassa lintuhuoneessa lattiamateriaalina. Lintujen aivot tuottavat mielihyvähormonia, kun ne etsivät ruokaa. Huomasin selkeän eron lintujen vireydessä, kun siirryin käyttämään pohjamateriaalia ruokintalaatikossa. Linnut tykkäävät selkeästi kaivaa ja kaivavat välillä ihan kunnon kuoppiakin.

Kaivelulaatikon siivoan n. kerran kolmessa viikossa ja vaihdan materiaalin kokonaan uuteen. Pelkäsin alkuun ruokaa menevän enemmän hukkaan, mutta linnut löytävät todella taitavasti ruoan hampun seasta. Tuoreet pidän lautasella keskellä ruokintalaatikkoa, jotta saan ne helposti siivottua tarvittaessa.

Kokeilin myös muutamaa laatikkomateriaalia, mutta parhaimpana olen pitänyt ihan muovista laatikkoa, koska sen siivoaminen on helppoa. Omistin aiemmin puisia versioita, mutta sen mennessä likaiseksi, sen pesemisestä ei oikein tullut mitään joten jouduin aina hankkimaan uuden laatikon.

Lintujen vesiastia on sijoitettuna korokkeelle ja linnuilla on myös kylpyallas aina käytössä, vaikka usein ne mieluummin juovat siitä. Etsin tällä hetkellä vielä parempaa ideaa veden tarjoamiselle.

Lintuhuoneen sisustaminen ja sen pitäminen käytännöllisenä on omalta osaltani ollut kokeilua ja oppimista virheistä. Orsien sijoittelu on tärkeää ei pelkästään siivottavuuden kannalta, mutta myös lentämisen. Lintuhuoneessa on orsia monella tasolla, että linnut pääsevät käyttää huoneen tilaa mahdollisimman hyvin. Orret kannattaa sijoittaa mieluiten huoneen päätyihin, eli lähemmäs seiniä, jättäen keskelle maksimaalisen lentotilan.  Niitä ei kuitenkaan kannata asetella liian lähelle seinää, että linnuilla on tilaa olla orrella ilman että pyrstö koskettaa seinää. Orsia ei myöskään kannata asettaa paljoa päällekkäin, koska ylemmältä orrelta kakataan alemmalle ja se menee nopeasti likaiseksi ja surkeassa tapauksessa se osuu toisen selkään. Orsien kannattaa myös olla korkealla, sillä linnut tuntevat olonsa turvalliseksi ylhäällä.

Siivoamisen kannalta olen päätynyt ratkaisuun peittää lattia isolla paperilla, ja siivota paperi aina kerran viikossa pois. Ruoka-astia sijaitsee keskellä huonetta, eikä sen yllä ole orsia tai paikkoja missä istua, etteivät linnut ulosta liikaa ruoka-astiaan tai vesikuppiin. Lattiat pidän mahdollisimman tyhjänä, että siivouspäivänä on helppo kerätä paperit, imuroida lattia ja vaihtaa uudet paperit tarvitsematta siirtää mitään.

Seinät olen suojannut pressulla, mutta myöhemmin tahdoin lisää väriä huoneeseen ja kiinnitin muutamat suihkuverhot seinille tuomaan lisää eloa. Jouduin estämään lintujen istumisen verhojen päällä, sillä ne sotkivat seinät ja jyrsivät maalia seinästä. Kiinnitin verhot siis vielä tiukasti teipillä seinään kiinni, ettei niiden päälle enää laskeuduta.

Ikkunan olen joutunut peittämään suihkuverholla kokonaan, koska linnut istuivat ikkunan päällä ja säikähtäessään lensivät usein sitä päin. Linnut saivat jyrsittyä ikkunalistan niin pahasti, että undulaatit pääsivät seinän sisälle ja pesivätkin sinne.

Kaikki asiat ovat aina irti seinästä sen verran, että linnun pudotessa
se putoaa varmasti alas lattialle eikä jää jumiin mihinkään. Niin
yksinkertainen muutama sentti lisää tilaa voi pelastaa hengen. Tästäkin
olen hyvin tarkka nykyään, menetettyäni linnun sen jumittuessa seinän ja
häkin väliin. 

Kaikin puolin lintujen huone on huolella valmisteltu ja tehty niille turvalliseksi sekä sopivaksi. Lintuhuone projekti alkoi vuodesta 2014 ja opin vieläkin lisää parempia tapoja suojata huonetta ja parantaa lintujen viihtyvyyttä siellä.

Linnut sosialisoimassa