Teran kanssa koulussa!

Olin torstaina Teran kanssa koulussa. Pidin äidinkielen suullisen kurssin esitelmän neitokakadusta. Esitelmä oli oppitunnin pituinen, n. 45 min, eli luokan pisin esitelmä. Taisi olla jostain kumman syystä kiinnostavin. Opettaja jaksoi aina painoittaa että muistaka muut kysellä jne, mutta tämän esitelmän aikana kysymyksiä tuli vaan enemmän ja enemmän. Oli todella kivaa vastailla ja nähtävästi todellisuus linnun kanssa elämisestä oli muilta ihan hukassa. Luultiin että ne kliseisesti istuu pyöreessä häkissä ja ehkä puhuu. Oli kiva nähdä muiden ilme kun kerroin miten oikeasti nykyään menetellään. Terakin antoi silittää kalterin läpi kiltisti. Piti myös hienosti äänen avauksen luokassa niin että raikasi, sitä halusinkin, että oppivat etteivät papukaijat ole hiljaisimpia.  Tera otti matkustamisen ihan hyvin, ei ollut illemmalla kotonakaan mitenkään erilainen. Kaikki meni siis ihan hyvin. Matka taitettiin bussilla, missä sitä vähän ihmeteltiin myös.  Ulkona kun kannoin häkkiä, Tera innostui luonnon lintujen laulusta ja koitti vastata, mutta eivät vaikuttaneet kiinnostuneilta.

Tera bussipysäkillä

Esitelmä sisälsi
mikä on neitokakadu
yleistä siitä
historiaa
käyttäytyminen/äänet
ravinto
luonto vs. koti/häkki/lemmikki
Suomessa tämänhetkiset värit (+ genetiikkaa)
maininnat harvinaisimmista väreistä
+ keskustelua ja moniin kysymyksiin vastaamista

 

Comments(21)

  • 20.5.2013, 11:40  Vastaa

    wau! oli varmasti hieno esitelmä kaiken kaikkiaan! :))

  • 20.5.2013, 12:07  Vastaa

    olihan se ihan 🙂 kiitos

  • Anonyymi
    21.5.2013, 14:11  Vastaa

    Voi miten upeaa! 🙂 Olet vissiin lukiossa? Jännää että siellä edelleen muut luulivat että linnut nököttää pyöreissä häkissä. Hyvä että sivistit väkeä, saivat varmasti paljon uutta ja jännää tietoa 😀 Minkälaisia kysymyksiä siulta kyseltiin? Sait varmasti esitelmästä 10+++ pisteet opettajaltakin 😀

  • 21.5.2013, 14:15  Vastaa

    Ammattikoulussa olen 🙂 joo ihmettelin ihan samaa, mutta niin onneksi ei ollut siis aivan turha keikka. Kysymyksiä oli esimerkiksi väreistä, niiden periytymisestä, äänistä, käyttäytymisestä (esim pureeko noi paljon ja kakkaako hirveesti, aika kliseisiä) sitten ihme ja kumma sain selittää luokan edessä miten linnut parittelee kun ei kellään ollut aavistustakaan x) sitten kysymyksiä tietysti mun muista linnuista jne. Toivotaan että ton ansiosta voin hyvittää huonompaa tuntiaktiivisuutta niin voinen saada kurssista 3 😉 (meillä numerot 1-3)

  • Anonyymi
    21.5.2013, 17:54  Vastaa

    Magnifico, hauskaa!

  • 21.5.2013, 18:11  Vastaa

    hehee niin x)

  • 21.5.2013, 21:48  Vastaa

    Loistavaa! Toivoinkin, että kirjoittaisit esitelmästä tänne. 🙂 Ihanaa, että se meni hyvin.

  • 21.5.2013, 21:56  Vastaa

    Olihan siitä jotain pakko mainita ^^ joo ihmeen hyvin se meni, jos miettii miten vaikeeta mulle pelkkä puhuminen on, mutta tällanen aihe ja Tera mukana niin oli itseasiassa kivaakin

  • Anonyymi
    24.5.2013, 18:08  Vastaa

    Hyvä Viivi ja Tera!! 🙂

  • 24.5.2013, 18:34  Vastaa

    Kiitos ^^

  • Anonyymi
    29.5.2013, 19:34  Vastaa

    Mitäs kuuluu?
    Harmi, että bussisi tuli.
    Oltas voitu jutellakin. 😀

  • 29.5.2013, 19:48  Vastaa

    oooo ihan hyvää itseasiassa! ^^ jooo olis ollut kiva, harmi kun ei mulla oo oikee mitää mil pitää paremmi yhteyttä >: tääl blogin puolella on vähän turhauttavaa puhua xD pitäis nähdä myös ihan muuten vaan, leivot mulle jotn taas joskus x)

  • Anonyymi
    30.5.2013, 06:48  Vastaa

    Heh!
    Nyt, kun olen virallisesti ammattilainen, osaan loihtia vaikka mitä.
    Pitäs varmaan tosiaan tavata!

  • 30.5.2013, 11:35  Vastaa

    jes! Pitää sopia jotenki joku kerta xD mutta miten

  • Anonyymi
    30.5.2013, 13:56  Vastaa

    Täytyy katsoa, miten olen töissä.
    En kyllä yhtään tiedä, mitä käyttää yhteydenpitovälineenä!

  • 30.5.2013, 18:58  Vastaa

    niih, eikö sul olis sähköpostii ._.

  • Anonyymi
    30.5.2013, 19:52  Vastaa

    On! 😀
    ""munnimiyhteenkaikkipienellä""
    @gmail.com

  • Anonyymi
    30.5.2013, 19:58  Vastaa

    Ainiin joo! 😀
    Se on kans se omnian olemassa.

  • 30.5.2013, 20:13  Vastaa

    mutta sun kokonimikö? xD en muista sitä… lähetä mulle jotn grbiili@hotmail.com

  • Anonyymi
    30.5.2013, 20:20  Vastaa

    Lähetetty!

  • 30.5.2013, 21:28  Vastaa

    hienoa 😉

Leave a Comment