Asia mitä oon eniten pelänny, tapahui sitten… Menin aamulla antamaan linnuille ruuat ennenkun töihiin lähden ja katoin että saakeli taas Leslie on pesässä… meen sinne kattomaan onko siellä munaa. No on, hoidan sen kun tuun kotiin. Nostan katseen ja löydän jotain mitä en ikinä olis halunnut nähdä. Tera oli jäänyt jotenkin seinän ja häkin väliin. Häkki on aina ihan tiukasti ollu seinässä kiinni ei sinne taakse kukaan koskaan ole yrittänyt edes, en tajua miten sinne on voinu edes mahtua. En tiedä kauan se on siinä ollut, mutta ei se ainakaan ihan äsken siihen ollu jäänyt.
Sattuu aivan uskomattoman paljon ajatella, että jonkun tommosen takia se on nyt poissa. Varmaan hitaasti kärsi myös, en tiedä, jos olisin ollu kotona ja kuullu jotain niin olisin menny kattomaan, mutta mitään erikoista ei oo kuulunu eikä näkyny…
Hirveä olo siitä miten Tera on lähtenyt ja ylipäätään siitä ettei sitä enään ole. Se oli mulle kaikki kaikessa, mun koko lintuharrastuksen kulmakivi ja pilari joka auttoi jaksamaan. Kaikista ihanin asia maailmassa ikinä, mun suurin saavutus elämässä kun pienestä lähtien lintua kinusin. Se on ollut ihan koko maailma mulle ja nyt se on poissa. Oon niin särkyny, romahdan ihan pian. oon nyt kolme tuntia itkenut nonstoppina eikä se näytä loppuvan vieläkään.
Tera on ja tulee aina olemaan se mun ensimäinen lintu. Tärkein ja rakkain kaikista. Se opetti mulle niin paljon. Meillä oli niin monet hyvät hetket, ihan kahdestaan vain. Se oli aina piristämässä jos oli pahamieli. Mitäikinä tapahtui se oli aina ja tiesi jos joku oli vialla. Monesti itkenyt ja saanut lohdutusta siltä, monesti ollaan yhdessä oltu suihkussa ja monet pienet päikkärit nukuttu ja vaan oltu…Ja jokainen hetki sen kanssa on ollut parasta.
Mulla on aivan sanoinkuvaamattoman kamala olo. Mun maailma on ihan romahtanut.. Mutta kun mietin, en mä voi tähän lopettaa. Oon työstäny hirveesti mun lintujen eteen ja lopettaminen tuntuu niin väärältä. Oikeestaan tuntuu että mun pitää jatkaa ja vahvempana. Ei mua voi viedä alas näin. Multa otettiin mun kaikkeus, mutta aion silti… mennä eteenpäin. On mulla Armin, joka on puoliksi Teraa… jos vaan saisin sitä pesitettyä vielä joskus ja saada sen geenit eteenpäin. Maailman ihanin ja upein lintu se oli.
Mun hanipöö…
8.8.2010 – ~6.11.2016
Otan lämpimästi osaa. Rakkaan, ihanan ja tärkeän lemmikin menettäminen tuntuu kuin se veisi osan sydämestä ja sielusta mukanaan. Se on todella musertavaa. Olet hienosti pohtinyt asiaa ja pystyt kääntämään katsettasi eteenpäin, rakkaat muistot aina sydämessä mukana kulkien.
Kun otamme lemmikin, sitoudumme sen hoitamiseen. Parhaimmat omistajat, jotka todella kunnioittavat lemmikkiään saavat siitä todellisen ja ihanan ystävän ansaitsemalla lemmikkinsä luottamuksen ja toveruuden. Sinulla on käynyt juuri näin Teran kanssa, ja voit vaalia näitä ihania muistoja ylpeydellä. Joskus kuitenkin lemmikin aika koittaa – milloin ja missä, sitä ei kukaan osaa ennustaa etukäteen. Vahingoillekaan emme vain voi mitään – emme varmasti koskaan luopuisi rakkaasta lemmikistä jos saisimme itse siihen ikuisesti vaikuttaa. Eläimen poismenosta emme kuitenkaan koskaan pääse lemmikin omistajina. Se tapahtuu vääjäämättä joskus, niin surullista kuin se onkin. Jotkut eivät kestä tätä ensimmäisen rakkaan lemmikin menetettyään, mutta voi sitä mahtavuutta, mitä sen rakkaan toverin kanssa on voinut yhdessä kokea – ja miten paljon voi kokea jonkin toisenkin lemmikin kanssa. Sen ymmärrettyään ja hyväksyttyään voi jatkaa täydellä sydämellä eteen päin – pienikin olento voi jättää sinne suuren ja äärettömän merkityksellisen jälkensä, jota voi kunnioittaa jatkamalla eteenpäin sitä, mitä siitä on oppinutkin.
Kaikkea hyvää muiden lintujesi kanssa. Teralla oli varmasti luonasi ihana elämä.
Kiitos tosi paljon hienosta ja ihanasta kommentista <3