Suunnitelmien muutos

Olen tietysti tässä lintujen seuraamisen ja kesyttämisen lomassa seurannut nuiden sulkasatoja ja muita. Teralla on sulkasato meneillään, Dexillä on ollut pidempään ja aletaan olemaan voiton puolella. AJ:lla taitaa olla alkamassa ja Tomilla alkaa juuri. Kaiholla ei taida nyt ihan heti mitään olla alkamaisillaan, ehkä ihan hyvä niin.  Untuvia ja sulkia löytyy justiinsa kaikkialta, niin viides sulkia pudotteleva lintu niin äh, hukun kohta.  Asiaan! Siis alan olemaan entistä vakuuttuneempi, että Dexterillä on valkokasvo piilevänä. Sen maskin- siis sen aika olemattoman epäselvän maskin, reunoille on alkanut ilmestymään valkeaa reunaa ja sen posket ovat täynnä keltaista juovaa. Kummatkin merkkejä piilevästä valkokasvosta, ja nämä näkyvät niin selkeästi, että taitaa olla suunnitelmien muutoksen paikka.

Katsokaa maskin reunoja ja poskea!

Dexteristä nyt sen verran, sen vanhemmilta ei ole tullut kanelia eikä lutinoa, joten en usko että kantaa näitä ”kiellettyjä” värejä. Hassua olisi, miten etsisekelen epätoivoisesti piilovalkkaria(tai valkkaria) Kaiholle, vaikka semmoinen(toivottavasti) olisikin juuri tuossa. Kysyin Ida-Emilialta vielä mitä mieltä on, ja sanoi että kannattaa kokeilla.  Sitäpaitsi Teralle kumppanin etsiminen ei ole läheskään niin vaikeaa, koska ei ole niin suuria kriteereitä. Sen ei tarvitse olla valkokasvo, saa kantaa kanelia, helmiäistä ja harlekiinia piilevänä, joten ehkä se on helpompaa näin.  Eiköhän siis ruveta ettimään sitä, niin oma työni helpottuu huomattavasti.  TÄSSÄ tarkempi ilmoitus siitä mitä haen

Edelleen ensimmäinen pesitys tapahtuu kun Dexter kasvaa, tai kunnes Teralle löytyy puoliso joka on tarpeeksi vanha. Kuitenkin suunnitelmat pysyvät suht samoina, eli Tera x harmaa = piilovalkokasvo x AJ = valkokasvoja  ja Kaiho x Dex = valkokasvo-domhopeaSF.

Lainasin kaveriltani järjestelmäkameran, joten saattanee olla että nyt lähiaikoina on tulossa varsinainen kuvapostaus. Mikäli on kiire näkemään kaikki uudet, ne löytyvät petsiestäni.Näin sulkasadon aikaan saatte kivoja kuvia ”suttu”linnuista 😀 Tera ja Dexter käy sen verran rankkaa sulkista ja näyttävät vähän reppanoilta, varsinkin Tera justiinsa. Kaikilla linnuilla menee muutoin hyvin, AJ on todella rohkea ja kesy jo ja Kaihokin rohkaistuu vain enemmän.  Pitäisi kokeilla sen kanssa sitä ympäritemppua taas pian. Tomin lähdöstä pitäis sopia varmaan piakkoin.  Vois taas kuulustella pian Hiron kuulumisia, mutta Annilla taitaa olla kädet aika täynnä uusien lintujen kanssa. Valitettavasti en päässyt osallistumaan barbaran Seminaariin, koska säästän rahaa Kaihoon edelleen. Expoon saatan päästä, mikäli saan kyydin, siitä ilmoitan myöhemmin. ja mukaan tulisi tietysti Tera. 

”räsä” Tera

Muuta kerrottavaa… Tänään päädyin keskustelemaan siis Ida-Emilian kanssa ja päädyttiin sopimaan, että hän voi ottaa minut oppilaakseen ja olla ns. mentor mulle.  Kyynel poskelle vierähti. Olen aina ihaillut häntä niin paljon ja tämä on yksi unelma tulossa toteen, Kiitos.

 

Comments(0)

Leave a Comment