Poistan varauslistat

Alkuun vähän surkeampia uutisia, mutta Dexterin ja Hemwickin pesitys ei tuottanut tulosta. Munia tuli kyllä, peräti kahdeksan kappaletta, plus heille adoptoitu muna lattialta. Yhdeksän munaa, joista yksikään ei päässyt kehittymään, koska Hemwick ei malttanut olla öitä pöntössä. Pohdin josko yrittää paria pesittää myöhemmin vielä. Vai eikö Hemwick vain jostain syystä halua ja se kertoo minulle jo tarpeeksi sen sopivuudesta pesimiseen. Viimeksi parilla oli vähän samaa ongelmaa, mutta munista oli onnistunut kuoriutumaan poikanen, joten mahdollisuuksia kumminkin on.  Hemwick muni kuitenkin kahdeksan munaa, joten annan sen nyt levätä ihan kunnolla ja katsotaan tilannetta myöhemmin.

Sitten se tärkeämpi tiedotusmuotoinen asia. Poistan varauslistat käytöstä. Olen hyvin pahoillani kaikille, jotka ovat aikojen saatossa pyytäneet listalle pääsyä. Nykyään saan kyselyitä ihan liikaa ja listan ylläpitäminen on hyvin vaikeaa. Pidän kaikki lupaavalta kuulostavat kodit itselläni ylhäällä, mutta en enää varaile etukäteen jonoon ihmisiä poikasia varten. Sen toteuttaminen on hyvin vaikeaa ja omalla osalla vähän liikaa energiaa vievää, joten tästäedes poikasia voi toki kysellä ja vastaan aina parhaani mukaan, mutta valitettavasti varauksia en enää ota vastaan.  Poikasten ollessa lähellä luovutusikää voin toki varata poikasen, mutta listaa en enää ylläpidä ja poikaset voivat mennä juuri niille ihmisille, jotka parhaaksi näen sillä hetkellä. Kiitos ja pahoittelut mikäli olet odottanut meiltä lintua jo pidempään.

Seuraattehan meidän instagrammia? Lisään sinne usein kuvia linnuistani!

Hyvää joulua. Ensivuonna palataan taas
 

Comments(0)

Leave a Comment