Miksi on tärkeää rengastaa linnut?

Olen sitämieltä, että rengastaminen on hyvin tärkeää lintujen kasvatuksessa. Se on osa kasvattajan työtä ja se on tärkeää. Miksi? Koska renkaan avulla voidaan jäljittää linnun alkuperää ja tietoja jotka ovat saattaneet kadota matkan aikana. Linnun tunnistaa varmuudella identtisistäkin kaksosista huolimatta, karatessa ja löydettäessä linnun omistajuuden voi todistaa esim kauppakirjalla johon on kirjoitettu renkaan tiedot. Mikäli löydät linnun ja sillä on rengas, ensimmäisenä pitäisi tarkistaa renkaan tiedot ja verrata niitä rekisteriin ja kysellä, jotta lintu pääsisi mahdollisesti omaan kotiinsa.

Tulevan ruusukakadun kanssa on asia näin, että se on tullut eläinkaupan kautta, missä väitettiin että se on hollannista peräisin. Rengasta tarkemmin tutkimalla kävikin ilmi, että lintu on sittenkin todenäköisemmin saksasta.  Sattumoisin huomasin yhtäläisyyden renkaan tiedoissa, joten aion ottaa yhteyttä Erwinin kasvattajaan, mikäli häneltä saisi tiedon onko lintu peräti hänen kasvatti vai tunteeko jonkun jolta se olisi voinut tulla. Linnulla ei ole edes todistuksia, mikä tosin on laitonta myydä ilman syntymätodistusta.. mutta jos löydän kasvattajan, voin kysyä kopiota syntymätodistuksesta ja näin lintu on jälleen ”laillinen” ja sen tiedot on varmasti oikein ja saadaan rekisteriin.

Ennen rengastusta poikanen ulos pesästä, rengas ja apurautalanka valmiiksi

Poikanen on rengastettu onnistuneesti

Renkaassa on huonotkin puolet. Esim lintu voi jäädä renkaasta kiinni johonkin ja loukata jalkansa. Mutta mikäli rengas on oikean kokoinen ja vahtii linnun touhuja ja pitää häkin ja paikat turvallisina niin tuskin suurinta riskiä tähän on.  Mielestäni on tärkeämpää rengastaa lintu juurikin monesta aikasemmin mainitusta syystä kuin jättää pois. Riski jäädä jumiin renkaasta ei ole kovin suuri kun pitää huolen tiloista missä linnut ovat ja leikkivät.

Rengas laitetaan linnulle sen olessa vielä pönttöikäinen, silloin kun rengas mahtuu jalkaan juuri ja juuri ja pysyy sielä kunnes lintu kasvaa niin ettei rengas enään lähde. Tätä sanotaan umpirenkaaksi. Renkaan koolla on siis suuri merkitys, lajeille on omat renkaat ja ikä milloin se tulee laittaa. Rengastan neitokakadut n. 8-10 päivän ikäisenä, riippuen hyvin paljon niiden koosta ja kehityksestä. Rengas liian aikaisin laitettuna putoaa helposti jalasta ja se täytyy laittaa uudelleen. Ensimmäisen rengastuksen aikana Armin potki renkaan ainakin kolme kertaa jalastaan ja neljännellä kerralla se viimein pysy.

Minulta tulleet poikaset tunnistaa VK tunnuksesta. Yleisemmin VK FI. Renkaat ovat muotoa XX VK FI XX. Esim 01 VK FI 15. Ensimmäinen numero on juoksevaluku, kertoo poikasen numeron -> identitetti poikueesta. VK FI kertoo poikasen olevan Suomessa syntynyt (FI). VK on oma lyhenteeni, josta tunnistaa sen olevan minulta. 15 lopussa kertoo vuoden, eli… ensimmäinen poikanen VK:lla suomessa syntynyt vuonna 2015. Voiko vaikeemmin vielä selittää..

Rengas ei kuitenkaan haittaa linnun elämää mitenkään, joskus saattavat sitä nyplätä, mutta ovat todella suuri apu tunnistettaessa lintuja toisistaan ja omistajuuden todistettaessa ja löytämisessä. Aion jatkaa lintujen rengastusta samaan malliin ja toivon että pesittäjätkin tekisivät samoin.

Valtakunnallinen linturekisteri

 

Comments(2)

  • 28.10.2015, 01:07  Vastaa

    poikasil on aina parhaat ilmeet ja naamat…
    JA NIIN JUST!!
    rengastus on tosi tärkee et tietää mistä tulee ja löytyy ja ja ja. se vaa on tärkee u_u hyvin ja selkeesti selitit mä ainaki tajusin! joten kaikki muutki tajuu 🙂 XD

    {munki olis ehkä pitäny rengastaa toi pikkupoika} -KA

  • 28.10.2015, 01:08  Vastaa

    gahaha joo on vähän nauroin noille xD <3 ihanat ilmeet

    kiitos babe <3

    ohmugod…. ei

Leave a Comment