Lankalelujen vaarat

Home / blogi / Lankalelujen vaarat

Lintupiireissä on lankaleluista monesti jo varoteltu. Langat saattavat jäädä kiinni lintuun, kuristaa sen tai lintu voi syödä lankaa joka aiheuttaa tukoksen ja johtaa usein kuolemaan. Tämän olen jo tiedostanut kauemmin, sen takia meille ei tule langasta tehtyjä leluja. Jotenkin sitä lankaa silti oli päätynyt lintuhuoneeseen.

Huomasin iltapäivästä, että Mirrah ei oikein laskenut jalkaansa alas tavallisesti. Otin kameran, jotta pääsin tutkimaan lähempää, ilman että otan lintua kiinni vielä. Huomasinkin, että jalassa törrötti lanka. Päätin odotella kuitenkin iltaan, että huoneen saa pilkkopimeäksi, että otan linnun kiinni. Illalla nappasin Mirrahin ja otin lähempään tarkasteluun. Lanka oli jo todella syvälle pureutunut linnun jalan ympärille. Varpaat olivat turvonneet, ja Mirrah oli selkeästi yrittänyt nokkia sitä irti ja varpaat olivat saaneet siinä osumaa samalla. Jouduin tunkemaan saksen terän langan alle, jotta sain sen poikki. Operaatio oli onneksi kuitenkin nopea, mutta oli kurja huomata, miten pahasti lanka oli painunut jalkaan. Puhdistin jalkaa vielä varovasti ja päästin Mirrahin takaisin huoneeseen. Seuraavana päivänä se vielä varoi jalkaansa, mutta näyttää ainakin toistaiseksi siltä, että lintu saa jalkansa pitää. Tässä olisi voinut käydä huomattavasti huonomminkin. Jalka olisi voinut mennä kuolioon ja jouduttu amputoimaan. Vielä en uskalla mitään sanoa, mutta toivottavasti säikähdyksellä selvittiin. 

 

Comments(1)

  • 21.2.2022, 14:46  Vastaa

    Onpa hyvä että huomasit langan. Lintu parka! Minulla oli lapsena metsästä yksin löydetty variksen poikanen lemmikkinä, ja se satutti jalkansa eräällä karkumatkallaan. Siinä oli verihaava ja se varoi sitä pitkään, mutta onneksi se vähitellen parani kokonaan. Paranemisia Mirrahille, toivon todella että jalasta tulee täysin terve!💙

Leave a Comment