Kun kaikki ei mene kuin toivottu

Nuorin poikanen menehtyi. Olen aivan surun murtama. Kaikkeni yritin, mutta se oli vielä niin pieni. Huomasin eilen kamerasta, että nuorimmainen vaikuttaa vähän punertavalta, mutta ajattelin sen johtuvan siitä että se on varjossa. Se vaikutti vielä myöhemminkin väsähtäneeltä. Oli siis pakko mennä katsomaan mikä on. Poikanen oli kuin olikin punertava, joka viittaa nestevajeeseen. Sen kuvussa oli kyllä ruokaa, mutta täysin sulamattomia siemeniä. Kupu oli aivan tiivis. Yritin antaa vauvalle hiukan nestettä ja se virkosi vähän. Annoin myös omenaviinietikkaa, jos kuvussa on happamuutta, niin sen saisi eliminoitua. Pidin poikasen lämpimässä ja hieroin sen kupua ja nesteytin sitä, mutta yrityksistä huolimatta se menehtyi. Menehtyi kuvun edelleen ollessa täynnä. Hyvin todennäköisesti kupu oli tukkeutunut ja pysähtynyt ja poikanen ei saanut enää ravinteita. Olisin seuraavaksi yrittänyt kuvun tyhjennystä, jonka olen jo kerran tehnyt Punkille sen kuvun mennessä staasiin. Mutta poikanen menetti vain voimansa ja menehtyi ennen kun kehtasin yrittää.

Asiahan on nyt niin, että otin isän pois pesästä, annoin poikaset emolle. Sillä oli siis 4 lasta yksinhuollettavana. Vanhin lapsi talloi muut poikaset sen kerjätessä ruokaa ja se söi kaikkien edestä. Otin vanhimman poikasen pois, ja emolla näytti menevän heti paremmin. Nyt näyttää siltä, että emo ei ihan jaksa sulatella ruokaa tarpeeksi pitkää poikasille. Onhan emo ensikertalainen ja kolme poikasta oli varmasti paljon. Nyt emolla on enää kaksi poikasta pesässä. Vahdin niitä nyt todella tarkasti, ettei nestevajeen oireita ilmene. Onneksi nämä poikaset ovat jo sen verran isoja, että saavat varmasti vähän sulamattomatkin siemenet liikkumaan kuvussa.

Jokatapauksessa, tässä oli kurjat uutiset. Olen itse aivan rikki. Nämä tilanteet ovat aina niin rankkoja ja kolahtavat niin lujaa. Olen liian investoitunut ja kiintynyt jokaiseen poikaseen ja lintuun. Teen asiaa täydellä sydämellä ja sen vuoksi se myös sattuu aivan suunnattomasti.

 

Comments(0)

Leave a Comment