Invaasio, i hope not

Löysinpäs tässä kaksi viikkoa sitten ruusujen ruoasta ötököitä. Olen taistellut jo niin kovin päästäkseni eroon ja pitääkseni ne poissa. Lintujen ruoat pidän ilmatiiviissä laatikossa, mutta eihän se tiiviinä pysy jos sitä ei sulje kunnolla. Valitettavasti olin liian laiska sulkeakseni kahta laatikkoa kunnolla joka ikinen kerta kun sieltä ruokaa otin. Nyt kumpikin ruokalaatikko kuhisee jotain pieniä ötököitä. Kaikki ruoka roskiin. Kaikki ilmatiiviisti pakatut asiat, kuten herkkutangot, käytin vielä ihan varmuuden vuoksi pakkasessa. Tilasin uudet ruoat jotka olivat myös viikon pakastimessa ja nyt sitten kantapään kautta oppineena muistan jaksaa pitää laatikot hyvin suljettuina. Uudet ruoat menevät aina pakastimen kautta. Linnuilla oli kaksi viikkoa ilman tuoreruokaa, ettei se houkuttele lisää kutsumattomia vieraita.

Huomasin samoihin aikoihin muutaman koisankin lintuhuoneen ulkopuolella. Haluan uskoa että ne olivat vain ikkunasta sisälle päässeitä jotain yöperhosia eikä koisia, koska niistä on niin huonoja kokemuksia. Niistä eroonpääseminen on hyvin vaikeaa.  Pistin muutaman koisa-ansan johon on tarttunut viikon aikana vain yksi. Koko eteisen myrkytin listoja myöten. Toivon nyt todella että ne pysyvät poissa eivätkä tee paluuta.

Undulaattien pesitys ei taaskaan mennyt niinkuin olisin toivonut. Menetän uskon Irithylliin pian. Aion vielä kerran yrittää sen pesittämistä, mutta toisenlaisessa pöntössä. Se on nyt kumpanakin kertana työntänyt munat pesästä aivan niiden kuoriutuessa ja näin se ei ole saanut yhtään poikasta pesään. Yksi poikanen löytyi lattialta, mutta se ei selvinnyt vaikka pistin sen pesään, koska Irithyll oli jo munimassa uusia. Syvempi pönttö voisi toimia sille paremmin jospa se malttaisi odottaa ihan vähän pidempää munien kanssa, että ne kuoriutuvat. Annan sille nyt taas kuitenkin pienen tauon pesinnästä, koska muniminen on rankkaa.

Linnuilla nyt muutenkin aivan hirveä sulkasato kaikilla päällä. Kaikki ovat aivan räjähtäneen näköisiä. Annan niille kuurin kalkkia veteen ja feather uppia. Iosefka on jatkanut papereiden alle munimista kaikesta huolimatta, siirsin sen Bright eyessin kanssa pesityshäkkiin. Jos sen on on pakko munia niin, tekee sen nyt oikeaan paikkaan, eikä paperin alle ympäri huonetta. Se ei näytä hautovan munaa vielä öisin, en usko pesinnästä tulevan mitään, mutta toivon että se kyllästyisi yrittämiseen nyt hetkeksi eikä munisi kokoajan vain lisää.

Hiro ja Kaiji palasi parveen taas pitkästä aikaa. Hiroa on ollut kyllä suunnaton ikävä. Se on aivan ihana oma itsensä. Huomaan myös että Kaiji on kesyyntynyt suuresti sen ollessa pienemmässä parvessa. Minulle on myös palautumassa D-poikueen kaksi tyttöä, Dark soul ja Darkmoon, nykyisin nimillä Myy ja Tuutikki. Linnut tulevat luokseni asustelemaan hetkeksi ja etsimään uutta pysyvää kotia itselleen. Ilmoitan sivuilla myöhemmin lisää tytöistä.

 

Comments(0)

Leave a Comment