Ihana ihana kevät (not)

Kevät on tehnyt tuloaan ja se on saanut linnut entistä innostuneemmiksi pesimisestä. Se oli jo talvella tarpeeksi paha, mutta nyt en enää tiedä mitä tekisin. Nyt valehtelematta jokainen pari, neitokakadu ja undulaatti, kiistelevät mahdollisista paikoista pesiä. Munia on lattialla joka nurkassa ja tuntuu että niitä ilmestyy joka päivä lisää. Parit riitelevät paikoista ja tuhoavat toistensa munia ja tappelevat keskenään. Undulaattien kohdalla tilanne meni kuitenkin niin yli, etten voinut enää katsoa. Irithyll on todella aggressiivinen sen ”pesää” puolustaessa. Se on hyökännyt nyt jokaisen muun undulaatin kimppuun ja kaikilla on varpaat verillä. Kaikista linnuista se oli ehdottomasti pahin. Päätin siten että Irithyllin on aika mennä. Sillä ei koskaan muutenkaan ollut hyvää onnea pesimisen kanssa, ehkä parempi ettei se päässytkään lisääntymään. Parven tasoittamiseksi päätin myös luopua Olekista, joka on ollut jo hyvä isä kahdesti, mutta sen eläinkauppataustan takia koin sen parhaaksi ratkaisuksi. Irithyll ja Olek muuttivat yhdessä uuteen kotiin missä niiden ei tarvitse enää ajatella pesimistä. Samalla päätin hakea varastosta ison häkin ja siirsin parin undulaatteja sinne pesimään, koska pesityshäkki on neitokakaduilla ja undulaatit tahtovat ihan yhtä kamalasti pesimään. Gachiin meni Ariamiksen kanssa pesimään ja niillä on jo pesässä 2 munaa. 

Pääsiäiseksi vierailemaan tuli myös I-poikueen keskimmäinen poikanen eli TeraNymphicus’s Abyss Shriek, nykyisin nimeltään Chico. Chico tuli tänne siis muutamaksi päiväksi hoitoon ja sen käsinruokinta taustan takia toivoin kovasti että se sopeutuu parveen. Sille on kaveri jo hankinnassa, mutta oli helpottava nähdä että se vielä ymmärtää lintuja. Chico meni vähän ihastumaan Amyyn, mutta Amysta tykkää lähes kaikki koiraat. Amy ei itse taas oikein hyväksy ketään ja se on kiireinen poikasensa kanssa. Amylle on myös eläkekoti tiedossa kunhan se saa poikasen vieroitettua. Siitä tulikin mieleen että Kinhunterin DNA-testin tulokset tulivat ja lintu osoittautui tytöksi. Kinhunterille on jo koti tiedossa, joten en ota siitä tiedusteluja vastaan. Tytölle on jo nimikin tiedossa, siitä tulee Nøkk. 

Shamanilla ja Aiwassilla on pesässään kuusi munaa, ensimmäisen niistä Aiwass muni lattialle, jonka siirsin sitten pesään. Muna oli todella pieni, joten en usko siitä tulevan mitään, mutta muista munista ei voi sanoa. Pari on hautonut niin tunnollisesti, ettei munia ole päässyt läpivalaisemaan. Odotan munien kuoriutuvan tässä kuussa suunnilleen 14. päivän jälkeen. Toivotaan parasta, että edes osa kuoriutuisi ja toisi lisää ihania pastellikasvoja Suomeen. 

Chico
Gachiin
TeraNymphicus's Kinhunter
 

Comments(0)

Leave a Comment