Blogi

Viimeksi pääsin avautumaan kunnolla asioista jotka on vaivannu mieltä jo pidempään. Tuo surullinen posti tuossa etusivulla on niin kurja, ja koska fiilikset on noussu kun oon päässyt viimein eteenpäin, niin päätin kirjottaa tähän vielä vähän lisää. Tälläkertaa ehkä vähän positiivisempaa.

Warudo saa uuden kodin, se menee paikkaan jossa on D poikueen nuorin ja vanhin, eli Tuutikki ja Myy. Warudo pääsee sinne tyttöjen kanssa. Olen niin iloinen että se saa niin hyvän paikan mistä kuulen kuitenkin senkin kuulumisia. Warudo on niin ihana lintu. Kieltämättä se tekee kipeää luopua siitä, varsinkin kun se on ihan Teran värinen. Sillä on vaan niin iso merkitys mulle. Warun menon jälkeen huoneessa ei enää olekkan semmosta, ei edes varjoa siitä. En tiedä olisiko se kenties parempi mulle vaan niin että ei ole. Se on yksi suosikkiväreistäni ihan hyvistä syistä. Valkokasvo on aina ollut suosikkini ja kaneli lämmittämässä sävyjä tekee siitä jotain niin kaunista. Naaras valkokasvo-kaneleilla on ihanat ruskeavalkeat pyrstösulat. Nimesin joskus jonkun suklaarouhejäätelön ”Teranpyrstösulka jätski” koska ne värit olivat ihan samat. On ne niin kauniita. Tera kantoi piilevää harlekiinia, joten sillä oli pilkkuja niskassa. Vaikka herlekiinia en itse tahdo pääsääntöisesti kasvattaa, enkä tahtoisi sitä turhaan linjaani, niin olen enemmän kuin iloinen, että Armin sai täsmälleen samanlaiset pilkut niskaan kun äitillään oli.

Quinnille on muutama kotiehdotus jo tullut. Puntaroin vielä vähän niiden kanssa mikä olisi paras vaihtoehto ottaen Quinnin tässä eniten huomioon. Parasta sille olisi vain yksi kaveri jonka kanssa se varmasti konnektoituu. Mutta näillä näkymin sillekkin on pian koti tiedossa.

Kyyhkyt vielä pitäisi saada kotiutettua parempaan paikkaan. Yritän saada projekti lintuhuoneen siivouksen mahdollisimman pian käytäntöön. Mutta nyt viikonloppuna en ole saanut kaikkea valmiiksi, seuraavana viikonloppuna on kiireitä. Joten menee ehkä vähän pidemmälle, mutta siihen mennessä luulisi olevan tarpeeksi voimia ja kaikki valmiina. Sain neitokakaduille puhtaat ruoat. Ruusuille on tilattu saksasta ruuat, mutta sieltä ei toimiteta suoraan Suomeen, joten ne pitää mennä ulkomaalaisen kaverin kautta ja sieltä tänne. Onneksi on näitä jotka tätä tekee. Ruusujen ruoka kun on mahdotonta saada Suomesta.

Pohdin vielä pitäisikö Hiro kotiuttaa muualle, mutta se on aivan liian symppis vanha herra, en välttämättä millään pysty. Vaikka siinä on riski, että joku joskus uusista mahdollisista kasvatuslinnuista menee kaatumaan herralle joka tuntuu muutenkin olevan kaikkien naaraiden (JA koiraiden) mieleen.

Mutta tunnen taas jo intoa ja kipinää harrastusta kohtaan, kunhan nyt saan sen huoneen siivottua, kaikki menee paremmin sen jälkeen. Mutta alku alkaa näyttää jo paljon lupaavammalta ja uskon jo että näen valoa tunnelin päässä.

Päivitin sivuja hieman, vanha teema oli niin hirveä. Osaisimpa vaan suunnitella hyviä teemoja, tekemisen kanssa ei ole ongelmaa, mutta suunnittelussa joo. Se että osaa piirtää ei meinaa että osaa suunnitella. Nope.

Ida-Emilia oli lisänny sivuilleen blogitekstin. Samaistuin siihen ihan liikaa. Tämä teksti oikeastaan sai viimein itseni heräämään tästä pimeydestä ja ankeudesta missä oon rypenyt jo hyvän aikaa.  Sanoisin että muuton jälkeen, ja etenkin Teran menetyksen jälkeen, koko lintuharrastus alkoi kaatua. Se tuntui hyvin pakotetulta, sotku vaan yltyi, ongelmia tapahtui, mikään ei onnistunut suunnitelmien mukaisesti ja tunsin oloni suoraansanottuna niin paskaksi ihmiseksi.  Pidin tätä asiaa tosi syvällä sisälläni piilossa, eihän tällasesta voi puhua, miten huonosti kaikki menee, kun pitää aina olla täydellinen. Paineet siihen päälle ei vaan auta. Idan postaus sai kuitenkin sen pienen kipinän mussa taas syttymään. Hän on aina ollut mulle se idoli ja mentori kaikessa. Jos Ida pystyy, niin mäkin pystyn.

Kerron nyt rehellisesti mitä täällä on käynyt tän hiljaiselon aikana. Ja miten yritän muuttaa asiat.

Lintuhuone on aivan hirveä sotku. Sen siivoamisessa menee aina kokonainen saakelin päivä että saa jotain visuaalista jälkeä aikaan. Se on aivan hirveä urakka, ja sanotaanko että oma kuntokin on niin huono ja yhdellä keuhkolla ei paljoa raskaita hommia tehdä.  Ruusut on tuhonnu lintuhuoneen seinään reijän joka stressaa mua hirveesti, en tiedä millä sen korjaa sitten joskus.  Linnut tuhosi niiden verhot, ne ei oo kesällä nukkunu kunnolla ja lirkuttanu pitkin öitä. Kaivoi johdot ja jyrsi ne niin että sai oikosulkuja aikaseks että sulakkeetkin paloi. Pressun alla elää koisia ja se pressu itessään on ihan paskassa ja siinä on reikäkin, kiitos ruusut. Lintujen tuoreruokien purkkien mullatkin sotkenu pressua ruskeeksi.   Lintuhuone on siis aivan hirveä kaaos, paskaa on seinillä ja kaikkialla. Se pitäis siivota.

Koisat. Ne on ihan oikeasti ottanu mun koko kodin omakseen. Niitä on joka saakelin paikassa. Tulee niin hirveä olo. Ällöttää. ne on totaalisesti ottanu lintujenruoat omikseen ja pesinyt sinne ja häikäilemättömästi ruokailee siellä. Neitojen ruoka meni loppumaan joka oli puhtaampaa. Enään on tota kallista ruusukakadujen ruokaa joka KUHISEE niitä ötökäitä. Itkettää ajatus että annan tota paskaa mun linnuile.  Oon tilannu uudet ruuat niille ja ötökänpitävät laatikot, kumpa ne vaan tulis pian.  Aion tästälähin säilyttää ruuat ilma ja ötökkä tiivissälaatikoissa parvekkeella, en tuo sisälle muutakun sen mitä linnut syö.

Viimepoikueessa toisiks vanhin poikanen sai hittiä pululta  sen verran ettei se päässyt lentoon tavalliseen tahtiin. Itseasiassa se ei koskaan edes oppinut! Mulla on niin hirveä olo tästä. Se asui tuolla lintuhuoneen lattialla ja se raukkaparka oli kasvattanut liian pitkät kynnet itselleen, ei osaa lentää, ja oli ihan likanen siitä paskasta missä se on joutunut asumaan.  Otin sen kiinni, siivosin kynnet, ja irrottelin ihan paakkuuntuneet höyhenet sen pepusta ja kävin läpi vähän. Se näyttikin niin hirveeltä ja surkeelta. Se otettiin tänne olkkariin toisen neitokakadun kanssa nyt tutustumaan ihmisiin paremmin ja vähän enemmän tehohoitoon. Se pääsee guardian angel- kuurille. Se on nyt viikon asunut tuolla ja näyttäisi voivan paremmin jo. Toivon vielä että sen saa opetettua lentämäänkin vielä.  Sillä on asiat kuitenkin paljon paremmin jo.

Lukitsin Cielin pienempään häkkiin siksi aikaa kun toi poikanen oli maassa että sitä ei kiusattais, muttei se oppinut. Ciel oli pitkää siellä häkissä. Päästin sen viimein pois, ja se sama vanha jatkuu. Ciel kiusaa muita, nyppi Anghelin pyrstön ja selän paljaaksi ja Leslie parka joutuu munimaan kokoajan ja uuvuttaa itsensä ihan loppuun. Oon pohtinut jo vähän että pitäisi varmaan luopua näistä. Noille tekis parempaa päästä johonkin lakkaan muiden isojen kyyhkyjen kanssa. Parven parhaaksi, aion siis luopua niistä.

Myös asia mikä on harmittanut mieltä on se, ettei mulla riitä resursseja jokaiseen enään näiden kaikkien epäonnistumisien ja huonon kunnon takia. Aion pienentää mun neitokakaduparvea sen verran että luovun niistä joista ei ole kasvatuksellisesti enää mitään hyöty tai tulosta. Tällaset linnut on mulla lähinnä kaksi, jotka on kumpikin yksinäisiä. Quinn, jonka pari Kaiho kuoli hetkisitten. ja Warudo jota en voi pesittää sen suvun takia. Warudo on osottautunut aikasemmin aivan mielettömän ihanaksi linnuksikin. Tahtoisin näille kummallekin kodit jossa ne voi elää toivottavasti sopivemmassa lintuseurassa muiden kanssa.  Kuulostan omaan mieleen aivan hirveältä jos sanon että luovun linnuista koska ne ei ”sovi”. Mutta kaikki linnut ei sovi, ei parveen, eikä suunnitelmiinkaan. Eikä tätä kaikkea ole voinut ennustaa vuosia sitten kun ne sain. Lintumäärän vähentäminen ja parven palauttaminen vähän harmonisempaan olisi oikea muutos. Ihan kaikkien kannalta parempi semmonen.

Keskustelin myös vähän Erwinistä ja miten hirveä hormonihirviö siitä on tullut. Tuntuu että olisin täysin epäonnistunut lintuni kanssa. Mikä lintu käy kiinni ja puree niin ilman varotusta tai syytä. Erwin on niin hormonihuuruinen, että pelkään sitä, ihan omaa lintua. Pelkään…. Aion yrittää saada siihen vielä yhteyden uudelleen ja antaa aikaa sen päästä hormonipöllyistä. Ja Jiyuun kanssa olisi tärkeää saada sitä sosialisoitua ihmisiin taas enemmän. Se on ottanut vähän takapakkia meidän edistyksessä ja pelkää taas enemmän.

Suunnitelmissa mulla on nyt ihan ensimäiseksi saada lintuhuone siivottua. Siivota se kunnolla. Myrkyttää paikat missä ne koisat asuu. Kasata linnuille rakennettu ruokinta-alusta. Olen saanut muutaman lintuvarman lintulampun jo, näin säästytään johtojen syömisongelmalta. Haluan purkaa pesityshäkin silloin kun en sitä käytä, se vie turhaa tilaa pois linnuilta.  Haluan sen maton pois, haluan lintuhuoneesta mukavan paikan minne on kiva mennä lintujen kanssa sosialisoimaan. Paikan joka on helppo ylläpitää ja siivota, eikä tommosta ahdasta likasta loukkoa.  Tilasin jo koisa ansat jotka ovat toimineet hyvin. Se on ihan ensimäinen askel ollut, nyt on aika mennä eteenpäin.

Pienennän parvea paremmaksi ja mahdollisesti tasapainotan vielä muutamalla naaralla, jotka sopii kasvatussuunitelmiin. Koiraita on tällähetkellä ihan liikaa. Haluan päästä tekemisiin lintujeni kanssa taas ja haluan lintuhuoneeseen menemisen olevan asia jonka haluan tehä, jotain positiivista tulla kotiin katsomaan lintuja, eikä se hirveä pakottava tarve uskaltautua sinne paskaseen läävään joka on täynnä ötököitä.

Kaikki ei siis mene niinkuin olisi toivonut. Linnut on ollu mulle hirveä taakka ja aiheuttanut hirveää surua ja masennusta. On aika tehä sille muutos. Yritän aktivoitua täälläkin puolella kun viimein saan vähän inspiraatiota ja virtaa taas tähän harrastukseen. On aika yrittää vielä, pistää kaikkeni peliin, että saan asiat korjattua.

Tahtoisin vielä kiittää Idaa hänen rohkeasta tekstistä ja tuesta jonka sain. Kuin myös parhainta ystävääni joka tarjoutui auttamaan prosessissa ja on tukena kaikessa. Eilen saatiin riita aikaseksi joka pohjautui tähän kaikkeen, mutta onneksi päästiin siitäkin yli… haluan tehdä muutoksen. Se on iso muutos parempaan päin. Enkä yksin siitä selviäisi, mutta onneksi, en ole yksin <3

//pahoittelen kirjotusvirheitä jne, teksti on kirjotettu itkusilmässä + lukivika. Älkää tuomitko.

hetki sitten lähti meiltä D poikueen nuorimmainen, eli Darkmoon uuteen kotiin. Darkmoon sai uudessa kodissa nimekseen Tuutikki.

En valitettavasti saanut ajoissa printattua papereita jotta olisin voinu lähettää DNA testin, joten sukupuolta ei tiedetä ennen sulkasatoa. Kaksi muuta poikasta aion testauttaa kuitenkin ennen kun niille etsin kotia.

Tuutikilla on mennyt tosi hienosti uudessa kodissa. Se uskaltautui muutaman päivän jälkeen kädelle hirssin perässä ja osaa nykyään antaa pusujakin. Noista viesteistä tulee aina aivan mahtava fiilis. Niin ihanaa huomata miten pienet sopeutuu. Stressasin taas ihan hirveesti miten se tulee pärjäämään, mutta ilmeisen hyvin siellä pärjätään. Tuutikista voi löytää lisää kuvia uuden omistajan instagrammista

Valitettavasti päivittelyt ja kuvat jäänee vähäselle mun huonon terveyden vuoksi, en oikeen jaksa tai kerkeä. Kannattaa seurata mun lintu-instaa jos tahtoo nähdä kuvia enemmän.

Tässä vielä yks kuva Tuutikista

Eipä oo tullu päiviteltyä taas hetkeen. Ei oo sen kummemmin ollu mitään erikoista sanottavaa. Kolme poikasta on selvinnyt ja ovat kaikki ryömineet pöntöstä ulos ja pääsivät vapaaksi lintuhuoneeseen. Oli niin ihana momentti kun Dexter on aamulla tuli huoneessa vastaan ja lauleli mulle. Se on syistä lempinimeltään ”kultapoika”. Rakastan sitä niin paljon, mahtava luonne ja ihana lintu. Pesityksen ajan noi kun on vähän etäisempiä eikä pääse samanlaiseen kontaktiin. Mikä on ihan ymmärrettävää ja parempi niinkin että keskittyvät pesimiseen sillon. Nyt kun pahin on ohi ja Dexi ja AJ taas muiden kanssa niin pääsee paremmin sosialisoimaan niidenkin kanssa. Dexter on ehdottomasti yksi parhaimmistoa luonteeltaan, en tiedä ees mikä siinä on, mutta… se nyt vaan on.. kultapoika.

Kauhistelin hetkisitten miten aika on menny. Dexter on jo 5 vuotta! Se tuli mulle ihan pikkusena poikasena, muistan sen niin elävästi kuinka sen hain kaverin kanssa  kauheessa kaatosateessa ja astuin jonku piikin päälle ja jalka oli kipee ja rämmittiin metsässä kun yritettiin mennä oikopolkua 😀 se oli ihan hirveetä… Hiro on jo 12 vuotta vanha roska! Jösses… Kaiho on jo 8 ja Quinn täyttää tänävuonna 10.  Armin, mun ihan ensimäinen poikanen koko kasvatuksessa, täyttää 4 vuotta tänävuonna! Voih… Niin se aika mene kuin siivillä.

Sitten ettämitämitä on tapahtunut!  Mä jokusen aikaa sitten harmittelin sitä miten Tera kerkesi vaan kaksi kertaa pesiä. Toi kolme ihanaa poikasta maailmalle. A poikueen Armin ja B poikueen Breikkeri ja Brighteyes jotka muuttivat yhessä muualle. Ajattelin miten kiva olis jos olis vielä toinen sen poikasista ihan varmuuden vuoksi koska aion todellakin jatkaa sen sukua ja muistoa, oli maailman ihanin ja täydellisin lintu. Noh näitä pohdiskellessa kävikin niin että B poikueen omistaja kyseli miten toimittaisiin kun siellä sisarukset alkaneet pesimään ja naaras niistä alkaa jo vähän väsymään, ei se pesiminen hyvää tee niille kun ei niiden vaan voi antaa pesiä. Päästiin sovintoon, että koiras, eli Bright eyes, tulee takasin mun luokse. Kaikki sujui niin hyvin ja olen niin onnellinen että kaikki meni näin hyvin. Hain Bright eyessin Helsingistä lauantaina ja se on jo oikein hyvin kotiutunut tänne. Seuraa isäänsä Hiroa kaikkialle tällähetkellä.  Uskaltautui se kädelle hirssiäkin syömään. Hyvin se sopi parveen jatkoksi. Todella kaunis siitä on kasvanut, iso ja upea, kaunis värityskin. On sillä selkeesti Teraa sen näössä ja äänessä! <3 Bright eyes matkahäkissä kohti kotia. Kattokaa tota hymyä <3

random fact. Bright eyessin nimi on siis TeraNymphicus’s Bright eyes ja nimesin sen inspiroituneena tästä biisistä. Eli Art Garfunkelin biisistä Bright eyes.

Nyt kun on aihetta taas päivitellä kuulumisia niin kerrompa uusista tulokkaista.

Viimeviikolla haettiin Tuusulasta nuori valkokasvokoiras. Reppana kun mikä kun pienen pyrstökin oli ihan kärsinyt ja sulkasatoinen lintu muutenkin. Hänen alkuperää ei kuulemma sen kummemmin edes tiedetty kun että taitaa olla viides koti mihin muutti ja lintu on vasta n. 6 kk… mitä ihmettä? Jostain Porin suunniltako. Jokatapauksessa lintu on siis 2016 kesäkuussa kuoriutunut. Nimekseen nuorukainen sai Ludwig. Hän on ääretön poika laulamaan! Laulua riittää ja riittää jopa yölläkin se saattaa vaan purskahtaa lauluun.

Eilen kotiutui eläinkaupan kautta kanssa 2 undulaattikoirasta. Ne oli jo pitkään haluttu parveen koska 3 naarasta ja 1 koiras ei oikeen toiminut. Eläinkaupassa meinaan sattui olemaan yksi niiin kaunis upea sakasalainen lintu joka oli PAKKO saada. Hän on kooltaan hyvänkokonen ja väriltään upea violetti. Valitettavasti kameralle ei tallennu koko komeus sitten millään. Enempää sinisiä koiraita ei ollut, joten piti tyytyä vihreään. En usko että aion pesittää vihreitä undulaatteja joten hän nyt tulee muutenvain yhdelle tytöistä pariksi ettei kukaan jää yksin kuitenkaan 🙂  Kauniita lintuja kumpikin! Vihreä on väriltään spangle opaliini mahdollisesti kaneli myös.  Nimeksi hän sai Olek.

Poikasista vielä sen verran että niitä on nyt siis 3 kappaletta ja nuorimmainen näyttää kasvavan vähän hitaasti, saa nähä onko pienestä selviämiseen asti. Kaksi vanhinta on jo rengastettu.

Toissapäivänä tuli tilaus saksasta. Sieltä tuli kaikkea kivaa linnuille. Tilasin erilaisia oksia, orsia ja jyrsittäviä.  Tässä on nyt muutama kuvanen mitä sain. Tilasin siis tältä sivulta https://www.vogelgaleria.de/shop/

Lisää hienoja uutisia!

AJn ja Dexterin ensimäinen muna on siis kuoriutunut n. 24.12. Olen kuullut poikasen ruokkimisen äänen jo monesti. Sillä on tosi vahva ääni ollut, mikä on tietysti hyvä merkki. Poikasia on tänään,  28.12, jo kolme kappaletta!

On viimepoikueesta jo hetki. Tuli niin hyvä mieli tästä kun, olin yhessä vaiheessa kattovinani ettei niistä munista yksikään ollu hedelmöittynyt, mutta väärässä olin. Onneksi 😀 Tunnollisesti AJ ja Dexter vaihtelee vuoroja hautomisen ja poikasen ruokkimisen välillä. Hienot vanhemmat. Kuvasin myös lintuja, voisin tehä jonku paremman kuvapostin piakkoin.