Blogi

Ida-Emilia oli lisänny sivuilleen blogitekstin. Samaistuin siihen ihan liikaa. Tämä teksti oikeastaan sai viimein itseni heräämään tästä pimeydestä ja ankeudesta missä oon rypenyt jo hyvän aikaa.  Sanoisin että muuton jälkeen, ja etenkin Teran menetyksen jälkeen, koko lintuharrastus alkoi kaatua. Se tuntui hyvin pakotetulta, sotku vaan yltyi, ongelmia tapahtui, mikään ei onnistunut suunnitelmien mukaisesti ja tunsin oloni suoraansanottuna niin paskaksi ihmiseksi.  Pidin tätä asiaa tosi syvällä sisälläni piilossa, eihän tällasesta voi puhua, miten huonosti kaikki menee, kun pitää aina olla täydellinen. Paineet siihen päälle ei vaan auta. Idan postaus sai kuitenkin sen pienen kipinän mussa taas syttymään. Hän on aina ollut mulle se idoli ja mentori kaikessa. Jos Ida pystyy, niin mäkin pystyn.

Kerron nyt rehellisesti mitä täällä on käynyt tän hiljaiselon aikana. Ja miten yritän muuttaa asiat.

Lintuhuone on aivan hirveä sotku. Sen siivoamisessa menee aina kokonainen saakelin päivä että saa jotain visuaalista jälkeä aikaan. Se on aivan hirveä urakka, ja sanotaanko että oma kuntokin on niin huono ja yhdellä keuhkolla ei paljoa raskaita hommia tehdä.  Ruusut on tuhonnu lintuhuoneen seinään reijän joka stressaa mua hirveesti, en tiedä millä sen korjaa sitten joskus.  Linnut tuhosi niiden verhot, ne ei oo kesällä nukkunu kunnolla ja lirkuttanu pitkin öitä. Kaivoi johdot ja jyrsi ne niin että sai oikosulkuja aikaseks että sulakkeetkin paloi. Pressun alla elää koisia ja se pressu itessään on ihan paskassa ja siinä on reikäkin, kiitos ruusut. Lintujen tuoreruokien purkkien mullatkin sotkenu pressua ruskeeksi.   Lintuhuone on siis aivan hirveä kaaos, paskaa on seinillä ja kaikkialla. Se pitäis siivota.

Koisat. Ne on ihan oikeasti ottanu mun koko kodin omakseen. Niitä on joka saakelin paikassa. Tulee niin hirveä olo. Ällöttää. ne on totaalisesti ottanu lintujenruoat omikseen ja pesinyt sinne ja häikäilemättömästi ruokailee siellä. Neitojen ruoka meni loppumaan joka oli puhtaampaa. Enään on tota kallista ruusukakadujen ruokaa joka KUHISEE niitä ötökäitä. Itkettää ajatus että annan tota paskaa mun linnuile.  Oon tilannu uudet ruuat niille ja ötökänpitävät laatikot, kumpa ne vaan tulis pian.  Aion tästälähin säilyttää ruuat ilma ja ötökkä tiivissälaatikoissa parvekkeella, en tuo sisälle muutakun sen mitä linnut syö.

Viimepoikueessa toisiks vanhin poikanen sai hittiä pululta  sen verran ettei se päässyt lentoon tavalliseen tahtiin. Itseasiassa se ei koskaan edes oppinut! Mulla on niin hirveä olo tästä. Se asui tuolla lintuhuoneen lattialla ja se raukkaparka oli kasvattanut liian pitkät kynnet itselleen, ei osaa lentää, ja oli ihan likanen siitä paskasta missä se on joutunut asumaan.  Otin sen kiinni, siivosin kynnet, ja irrottelin ihan paakkuuntuneet höyhenet sen pepusta ja kävin läpi vähän. Se näyttikin niin hirveeltä ja surkeelta. Se otettiin tänne olkkariin toisen neitokakadun kanssa nyt tutustumaan ihmisiin paremmin ja vähän enemmän tehohoitoon. Se pääsee guardian angel- kuurille. Se on nyt viikon asunut tuolla ja näyttäisi voivan paremmin jo. Toivon vielä että sen saa opetettua lentämäänkin vielä.  Sillä on asiat kuitenkin paljon paremmin jo.

Lukitsin Cielin pienempään häkkiin siksi aikaa kun toi poikanen oli maassa että sitä ei kiusattais, muttei se oppinut. Ciel oli pitkää siellä häkissä. Päästin sen viimein pois, ja se sama vanha jatkuu. Ciel kiusaa muita, nyppi Anghelin pyrstön ja selän paljaaksi ja Leslie parka joutuu munimaan kokoajan ja uuvuttaa itsensä ihan loppuun. Oon pohtinut jo vähän että pitäisi varmaan luopua näistä. Noille tekis parempaa päästä johonkin lakkaan muiden isojen kyyhkyjen kanssa. Parven parhaaksi, aion siis luopua niistä.

Myös asia mikä on harmittanut mieltä on se, ettei mulla riitä resursseja jokaiseen enään näiden kaikkien epäonnistumisien ja huonon kunnon takia. Aion pienentää mun neitokakaduparvea sen verran että luovun niistä joista ei ole kasvatuksellisesti enää mitään hyöty tai tulosta. Tällaset linnut on mulla lähinnä kaksi, jotka on kumpikin yksinäisiä. Quinn, jonka pari Kaiho kuoli hetkisitten. ja Warudo jota en voi pesittää sen suvun takia. Warudo on osottautunut aikasemmin aivan mielettömän ihanaksi linnuksikin. Tahtoisin näille kummallekin kodit jossa ne voi elää toivottavasti sopivemmassa lintuseurassa muiden kanssa.  Kuulostan omaan mieleen aivan hirveältä jos sanon että luovun linnuista koska ne ei ”sovi”. Mutta kaikki linnut ei sovi, ei parveen, eikä suunnitelmiinkaan. Eikä tätä kaikkea ole voinut ennustaa vuosia sitten kun ne sain. Lintumäärän vähentäminen ja parven palauttaminen vähän harmonisempaan olisi oikea muutos. Ihan kaikkien kannalta parempi semmonen.

Keskustelin myös vähän Erwinistä ja miten hirveä hormonihirviö siitä on tullut. Tuntuu että olisin täysin epäonnistunut lintuni kanssa. Mikä lintu käy kiinni ja puree niin ilman varotusta tai syytä. Erwin on niin hormonihuuruinen, että pelkään sitä, ihan omaa lintua. Pelkään…. Aion yrittää saada siihen vielä yhteyden uudelleen ja antaa aikaa sen päästä hormonipöllyistä. Ja Jiyuun kanssa olisi tärkeää saada sitä sosialisoitua ihmisiin taas enemmän. Se on ottanut vähän takapakkia meidän edistyksessä ja pelkää taas enemmän.

Suunnitelmissa mulla on nyt ihan ensimäiseksi saada lintuhuone siivottua. Siivota se kunnolla. Myrkyttää paikat missä ne koisat asuu. Kasata linnuille rakennettu ruokinta-alusta. Olen saanut muutaman lintuvarman lintulampun jo, näin säästytään johtojen syömisongelmalta. Haluan purkaa pesityshäkin silloin kun en sitä käytä, se vie turhaa tilaa pois linnuilta.  Haluan sen maton pois, haluan lintuhuoneesta mukavan paikan minne on kiva mennä lintujen kanssa sosialisoimaan. Paikan joka on helppo ylläpitää ja siivota, eikä tommosta ahdasta likasta loukkoa.  Tilasin jo koisa ansat jotka ovat toimineet hyvin. Se on ihan ensimäinen askel ollut, nyt on aika mennä eteenpäin.

Pienennän parvea paremmaksi ja mahdollisesti tasapainotan vielä muutamalla naaralla, jotka sopii kasvatussuunitelmiin. Koiraita on tällähetkellä ihan liikaa. Haluan päästä tekemisiin lintujeni kanssa taas ja haluan lintuhuoneeseen menemisen olevan asia jonka haluan tehä, jotain positiivista tulla kotiin katsomaan lintuja, eikä se hirveä pakottava tarve uskaltautua sinne paskaseen läävään joka on täynnä ötököitä.

Kaikki ei siis mene niinkuin olisi toivonut. Linnut on ollu mulle hirveä taakka ja aiheuttanut hirveää surua ja masennusta. On aika tehä sille muutos. Yritän aktivoitua täälläkin puolella kun viimein saan vähän inspiraatiota ja virtaa taas tähän harrastukseen. On aika yrittää vielä, pistää kaikkeni peliin, että saan asiat korjattua.

Tahtoisin vielä kiittää Idaa hänen rohkeasta tekstistä ja tuesta jonka sain. Kuin myös parhainta ystävääni joka tarjoutui auttamaan prosessissa ja on tukena kaikessa. Eilen saatiin riita aikaseksi joka pohjautui tähän kaikkeen, mutta onneksi päästiin siitäkin yli… haluan tehdä muutoksen. Se on iso muutos parempaan päin. Enkä yksin siitä selviäisi, mutta onneksi, en ole yksin <3

//pahoittelen kirjotusvirheitä jne, teksti on kirjotettu itkusilmässä + lukivika. Älkää tuomitko.

hetki sitten lähti meiltä D poikueen nuorimmainen, eli Darkmoon uuteen kotiin. Darkmoon sai uudessa kodissa nimekseen Tuutikki.

En valitettavasti saanut ajoissa printattua papereita jotta olisin voinu lähettää DNA testin, joten sukupuolta ei tiedetä ennen sulkasatoa. Kaksi muuta poikasta aion testauttaa kuitenkin ennen kun niille etsin kotia.

Tuutikilla on mennyt tosi hienosti uudessa kodissa. Se uskaltautui muutaman päivän jälkeen kädelle hirssin perässä ja osaa nykyään antaa pusujakin. Noista viesteistä tulee aina aivan mahtava fiilis. Niin ihanaa huomata miten pienet sopeutuu. Stressasin taas ihan hirveesti miten se tulee pärjäämään, mutta ilmeisen hyvin siellä pärjätään. Tuutikista voi löytää lisää kuvia uuden omistajan instagrammista

Valitettavasti päivittelyt ja kuvat jäänee vähäselle mun huonon terveyden vuoksi, en oikeen jaksa tai kerkeä. Kannattaa seurata mun lintu-instaa jos tahtoo nähdä kuvia enemmän.

Tässä vielä yks kuva Tuutikista

Eipä oo tullu päiviteltyä taas hetkeen. Ei oo sen kummemmin ollu mitään erikoista sanottavaa. Kolme poikasta on selvinnyt ja ovat kaikki ryömineet pöntöstä ulos ja pääsivät vapaaksi lintuhuoneeseen. Oli niin ihana momentti kun Dexter on aamulla tuli huoneessa vastaan ja lauleli mulle. Se on syistä lempinimeltään ”kultapoika”. Rakastan sitä niin paljon, mahtava luonne ja ihana lintu. Pesityksen ajan noi kun on vähän etäisempiä eikä pääse samanlaiseen kontaktiin. Mikä on ihan ymmärrettävää ja parempi niinkin että keskittyvät pesimiseen sillon. Nyt kun pahin on ohi ja Dexi ja AJ taas muiden kanssa niin pääsee paremmin sosialisoimaan niidenkin kanssa. Dexter on ehdottomasti yksi parhaimmistoa luonteeltaan, en tiedä ees mikä siinä on, mutta… se nyt vaan on.. kultapoika.

Kauhistelin hetkisitten miten aika on menny. Dexter on jo 5 vuotta! Se tuli mulle ihan pikkusena poikasena, muistan sen niin elävästi kuinka sen hain kaverin kanssa  kauheessa kaatosateessa ja astuin jonku piikin päälle ja jalka oli kipee ja rämmittiin metsässä kun yritettiin mennä oikopolkua 😀 se oli ihan hirveetä… Hiro on jo 12 vuotta vanha roska! Jösses… Kaiho on jo 8 ja Quinn täyttää tänävuonna 10.  Armin, mun ihan ensimäinen poikanen koko kasvatuksessa, täyttää 4 vuotta tänävuonna! Voih… Niin se aika mene kuin siivillä.

Sitten ettämitämitä on tapahtunut!  Mä jokusen aikaa sitten harmittelin sitä miten Tera kerkesi vaan kaksi kertaa pesiä. Toi kolme ihanaa poikasta maailmalle. A poikueen Armin ja B poikueen Breikkeri ja Brighteyes jotka muuttivat yhessä muualle. Ajattelin miten kiva olis jos olis vielä toinen sen poikasista ihan varmuuden vuoksi koska aion todellakin jatkaa sen sukua ja muistoa, oli maailman ihanin ja täydellisin lintu. Noh näitä pohdiskellessa kävikin niin että B poikueen omistaja kyseli miten toimittaisiin kun siellä sisarukset alkaneet pesimään ja naaras niistä alkaa jo vähän väsymään, ei se pesiminen hyvää tee niille kun ei niiden vaan voi antaa pesiä. Päästiin sovintoon, että koiras, eli Bright eyes, tulee takasin mun luokse. Kaikki sujui niin hyvin ja olen niin onnellinen että kaikki meni näin hyvin. Hain Bright eyessin Helsingistä lauantaina ja se on jo oikein hyvin kotiutunut tänne. Seuraa isäänsä Hiroa kaikkialle tällähetkellä.  Uskaltautui se kädelle hirssiäkin syömään. Hyvin se sopi parveen jatkoksi. Todella kaunis siitä on kasvanut, iso ja upea, kaunis värityskin. On sillä selkeesti Teraa sen näössä ja äänessä! <3 Bright eyes matkahäkissä kohti kotia. Kattokaa tota hymyä <3

random fact. Bright eyessin nimi on siis TeraNymphicus’s Bright eyes ja nimesin sen inspiroituneena tästä biisistä. Eli Art Garfunkelin biisistä Bright eyes.

Nyt kun on aihetta taas päivitellä kuulumisia niin kerrompa uusista tulokkaista.

Viimeviikolla haettiin Tuusulasta nuori valkokasvokoiras. Reppana kun mikä kun pienen pyrstökin oli ihan kärsinyt ja sulkasatoinen lintu muutenkin. Hänen alkuperää ei kuulemma sen kummemmin edes tiedetty kun että taitaa olla viides koti mihin muutti ja lintu on vasta n. 6 kk… mitä ihmettä? Jostain Porin suunniltako. Jokatapauksessa lintu on siis 2016 kesäkuussa kuoriutunut. Nimekseen nuorukainen sai Ludwig. Hän on ääretön poika laulamaan! Laulua riittää ja riittää jopa yölläkin se saattaa vaan purskahtaa lauluun.

Eilen kotiutui eläinkaupan kautta kanssa 2 undulaattikoirasta. Ne oli jo pitkään haluttu parveen koska 3 naarasta ja 1 koiras ei oikeen toiminut. Eläinkaupassa meinaan sattui olemaan yksi niiin kaunis upea sakasalainen lintu joka oli PAKKO saada. Hän on kooltaan hyvänkokonen ja väriltään upea violetti. Valitettavasti kameralle ei tallennu koko komeus sitten millään. Enempää sinisiä koiraita ei ollut, joten piti tyytyä vihreään. En usko että aion pesittää vihreitä undulaatteja joten hän nyt tulee muutenvain yhdelle tytöistä pariksi ettei kukaan jää yksin kuitenkaan 🙂  Kauniita lintuja kumpikin! Vihreä on väriltään spangle opaliini mahdollisesti kaneli myös.  Nimeksi hän sai Olek.

Poikasista vielä sen verran että niitä on nyt siis 3 kappaletta ja nuorimmainen näyttää kasvavan vähän hitaasti, saa nähä onko pienestä selviämiseen asti. Kaksi vanhinta on jo rengastettu.

Toissapäivänä tuli tilaus saksasta. Sieltä tuli kaikkea kivaa linnuille. Tilasin erilaisia oksia, orsia ja jyrsittäviä.  Tässä on nyt muutama kuvanen mitä sain. Tilasin siis tältä sivulta https://www.vogelgaleria.de/shop/

Lisää hienoja uutisia!

AJn ja Dexterin ensimäinen muna on siis kuoriutunut n. 24.12. Olen kuullut poikasen ruokkimisen äänen jo monesti. Sillä on tosi vahva ääni ollut, mikä on tietysti hyvä merkki. Poikasia on tänään,  28.12, jo kolme kappaletta!

On viimepoikueesta jo hetki. Tuli niin hyvä mieli tästä kun, olin yhessä vaiheessa kattovinani ettei niistä munista yksikään ollu hedelmöittynyt, mutta väärässä olin. Onneksi 😀 Tunnollisesti AJ ja Dexter vaihtelee vuoroja hautomisen ja poikasen ruokkimisen välillä. Hienot vanhemmat. Kuvasin myös lintuja, voisin tehä jonku paremman kuvapostin piakkoin.

Tänään sain yhdet ihanimmista uutisista. Jotain mitä olen toivonut tosi pitkään ja minkä eteen olen tehnyt töitä.  Siitä lähtien kun sain ensimäisen linnun, neitokakadun, ihastuin lajiin niin perinpohjin, tiesin, että tahdon vielä joskus kasvattaa tätä upeaa lajia. Olin aivan varma siitä jo aikaseen. Olin jo sitäennen lukenut aiheesta muutenkin paljon ja mielenkiinto värimuotoihin ja genetiikkaan oli niin suuri. Linnun saamisen jälkeen se tiedonjano vaan kasvoi ja ahmin tietoa netin jokaisesta kolkasta. Tunsin miten elossa olen ja miten tää vaan on mun juttu.

Ensimäinen lintu tuli vuonna 2010, siitä 3 vuotta eteenpäin, vuonna 2013 tuli ensimäinen poikue. Poikueeseen kuoriutui vain yksi poikanen, mutta siitä kasvoikin todella kaunis ja ihana ilmestys. TeraNymphicus’s Allspark eli Armin. Muistan kuinka hirveen kauhuissani olin ekan pesityksen aikana ihan kaikesta. Mutta se koko kokemus oli aivan mahtava niin hieno ja upea. Oli niin hieno olo.

Poikueita on vasta 4 takana. Mutta niin on myös muutama epäonnistuminen ja oppiminen miten vaikeaa tämä työ oikeesti on. Vaikken missään vaiheessa mikään ”kasvattaja” ollut, niin jokaisen poikasen menetyksen jälkeen teki mieli lyödä hanskat tiskiin ennekun oon edes päässyt mihinkään. Mutta onnistumiset on ollu tähänmenneessä ylivoimasesti paljon enemmän vaikuttavia. Joku mua tässä vaan kiehtoo ja vetää puoleensa. Mulla on niin niin hieno olo ja olen niiin ylpeä kaikista mun linnuista. Rakastan kaikkia poikasia jotka tänne on syntynyt ja rehellisesti sanottuna oon ihan pirun ylpeä jokaisesta.

Jatkan enemmän kun mielelläni ja ylpeänä työtä nyt ihan virallisesti kaijuleiden sertifioituna kasvattajana. Pienenä toivoin aina lintua, se oli ihan ultimate unelma saada toteen. Pienenä sanoin että aion olla ammatiltani papukaijojen kasvattaja. Mutta siitä vähän tuli opittua elämässä ettei se nyt ammatti ole, muttei se estänyt mua haluamasta sitä. Kun kuulin miten Kaijulit tekivät kasvattajaprojektin, olin ensimäisestä päivästä varma, että tahdon sinne listalle vielä. Nyt mun yksi pitkäaikasista unelmista on tullut toteen. Mun mieli on ihan tähdissä <3

Tiedot saan virallisesti listoille kun Kaijuleiden sivuja päivitetään ja paperisertifikaatin saan ensvuodelle, turha teettää sitä nyt kuukaudeksi 😀