Undulaateilla kuoriutui neljä munaa viimekuun lopussa, joista kolme poikasta selvisi. Ihan nuorin ei kirinyt kasvuun muiden kanssa ja jäi vähän sisarusten jalkoihin eikä enää pystynyt kerjäämään. Avustusruokinnasta huolimatta, se oli liian heikko. Kolme vanhinta poikasta ovat kasvaneet hienosti. Poikasen väreissä on vähän vaihtelua ja yksi poikasista näyttäisi olevan muita tavallisesti vaaleampi. Luultavasti harmaasiipi tai peräti dilute. Isän piilevistä väreistä ei ole tietoa, joten selviää kun poikaset kasvavat. Sebastian kantaa dilutea ja harmaasiipeä piilevänä. Mielenkiintoista seurata millasia lapsia näistä tulee. Poikaset saivat eilen kasvattajanimet ja kaikilla kolmella on renkaat jalassa. Sukupuolet ja värit selviää vähän myöhemmin.
002 TEN FI 19 – TeraNymphicus’s Yashariku
003 TEN FI 19 – TeraNymphicus’s Gachiin
004 TEN FI 19 – TeraNymphicus’s Ungo
Vaikka kyse on B poikueesta, poikasten nimet alkavat erikirjaimilla koska poikueen teemana on Sekiro. Ja miksi numerointi alkaa 002? Koska vuoden ensimäinen poikanen oli neitokakadu Nestus jonka renkaassa on 001 TEN FI 19. En tahdo renkaisiin samoja tekstejä vaikka laji olisi eri, ihan vain varmuuden vuoksi ja helpottamaan omaa kirjanpitoani.
Olen myös pohtinut kauan josko Erwinille tulisi hommata hormoni-implantti, koska sen hormonaaliset pöristelyt ovat ihan mahdottomia. Lintu käy kierroksilla heti kun sitä katsoo. Se hyökkää muiden lintujen ja ihmisten päälle. Puree herkästi ilman varoitusta tai suurempaa syytä. Se pahenee eniten varsinkin keväisin valon lisääntyessä. Erwin menee huomenna eläinlääkäriin ja laitetaan implantti ja annetaan vaikuttaa. Katsotaan onko siitä mitään apua tässä tapauksessa. Toivon todella, että sen hormonihirviöinti loppuisi tai edes helpottaisi.
Sitten niitä kuvia