Miten meillä käsitellään lintuja

Home / blogi / Miten meillä käsitellään lintuja

Kuinka lintuja pidetään kädellä?  Miten saan ne kädelle. Kuinka ne menee häkkiin? Miten ylipäätänsä toimin lintujen kanssa.

pidetään huoli toisistamme

Tärkeää on muistaa, linnut ovat herkkiä ja niillä ei ole parvihierarkiaa, joten niitä ei voi, eikä saakkaan pakottaa. Omat käsittelytapani perustuvat postiviisiin vahvisteisiin, eli koitan tehdä kaikki tavalliset asiat linnun ehdoilla.  Hoitotoimenpiteitä ja kynsien leikkausta jne, ei kuitenkaan välttämättä onnistu tekemään, jos lintu ei sitä tahdo. Jolloin tietysti on otettava se kiinni. Tämä on kuitenkin tehtävä, linnun terveyden vuoksi. Tässä tilanteessa tulee tietää kuinka minkäkin kokoista lintua tulee pitää. Aikoinani jouduin leikkelemään Jackin kynsiä, kun ne kasvoivat semmosta vauhtia, että oli pakko(myöhemmin ongelma saatiin kuriin, koska muutin orsia ja niiden asentoja). Neitokakadu on pieni lintu, joten sitä tulee myös pitää varoen, mutta varmasti. Rimpuileva lintu voi onnistua aiheuttamaan itselleen vaurioita ja kipua.  Valitettavasti en itse ole pystynyt kuvaamaan aina kun olen joutunut lintua pitämään väkisin, eli kuvaa tähän ei ole. Useimmiten se menee kuitenkin niin, että pidän etusormella ja peukalolla linnun päätä varovasti paikoillaan ja kiedon linnun siivet kämmenen ympärille niin, ettei se pääse räpiköimään ja  muut sormet pitävät sen kädessä “kiinni”.  Joskus kokeilin pyyhettä, jolloin otin vain siipien ympäriltä kiinni ja kaivoin jalat pyyhkeen alta ja leikkasin. Lääkkeitä en ole vielä (onneksi) joutunut antamaan kellekkään, mutta Teran kanssa harjoitellaan ruiskusta juomista. Enkä mieluiten ota lintuja vain harjoituksen vuoksi, koska jokainen kerta stressattaa niitä,  niin en halua tehdä sitä turhaan. Tärkeää on kuitenkin pysyttävä vakaana ja itsevarmana tilanteessa.

Sitten itse muutoin käsittelyyn.  Kuten sanoin, linnut toimivat vapaaehtoisesti, joten minun tehtäväni on oltava linnuille ensin kiva asia, että ne uskaltavat tulla viereeni ja peräti kädelle asti.  Tie linnun sydämeen käy selkeästi vatsan kautta, joten hirssi ja riisimurot ovat ykkösiä. Aloitan aina kesytyksen linnun mukaan, onko se selkeästi sosiaalinen ja kaipaisi tekemistä? Vai pelottaako sitä edes olla samassa tilassa ihmisen kanssa. Annan linnuille tulon jälkeen viikon aikaa kotiutua, ennekuinn ryhdyn sen kanssa suurempiin kontakteihin. Linnusta riippuen, voin antaa hirssiä kaltereiden välistä ja semmosta, mikäli lintu näyttää siltä, että se uskaltaa jo.  Kun lintu on viikon kotiutunut häkissä (voi olla mahdollisesti pidempään, jos se vaikuttaa vieläkin stressaantuneelta) päästän sen ulos. Avaan luukut, jotta se saa aivan itse tulla. Yleensä kaikki ovat aika piakkoin sen tajunneet ja kavunneet ulos. Silloin otan yleensä hirssin esiin, ja katson uskaltaako se syödä. Koska hirssi on tähkä, sillä ylettää kättä pidemmälle, ja näin linnun ei heti tarvitse stressata kättä. Sitten hitain liikkein ja ajan kanssa siirrän kättä lähemmäs ja pidän hirssin siemeniä kämmenellä niin, että se saa tulla siitä noukkimaan. Usein uudet linnut tulevat kuitenkin nopeasti kädelle muiden perässä 🙂 Parvi rohkaisee muitakin lintuja, joten kun on yhden kesyttänyt vaivalla, saa muista useimmiten käsikesyjä helposti. Yleensä kun lintu uskaltaa tulla kädelle, kutsun sitä nimeltä niin oppii, että nimeltä kutsuttaessa saa tulla kädelle(herkkua tarjolla). Teralle opetin myös sormelle astumisen, jossa ojennan sormen sen eteen ja sanon “upup” ja se astuu sormelle, joten se on helppo siirtää minne ikinä lystäänkään. Tässä pitää kuitenkin muistaa, useimmissa amerikkalaisissa videoissa kehotetaan työntämään sormi linnun vatsaa vasten niin, että sen on PAKKO nousta, joka ei ole oikein. Itse tein niin, että laitoin vaan sormen linnun eteen ja hirssin sormen taakse. Näin lintu tekee sen vapaaehtoisesti eikä sille jää mitään pahoja mielikuvia sormista. Et sinäkään varmaan haluaisi liikkua pois tieltä jos joku tökkisi, vaan mielummin jos pyytää nätisti (ja varsinkin jos saa palkankin siitä).

Kaikki linnut ovat yksilöitä joka tulee aina ottaa kuitenkin huomioon. Esimerkkinä meillä Tom. En tiedä sen menneisyydestä, mutta sille on aivan varmasti tapahtunut jotain kamalaa, koska se pelkää melkeimpä mitä vain. Olen saanut sen muutaman kerran kädelle kun muutkin tulee. Usein se hengaa myös tuolin nojalla, mutta jos vähänkään onnistun kallistumaan sitä päin se sähisee :/ En tajua, miksi se  haluaa olla  niin lähellä, jos kuitenkaan ei halua läheisyyttä?  Mutta se ei ole ainoa Tomin ongelma. Se ei edes oikein ymmärrä lintuja. Se sähisee kaikille eikä päästä niitäkään lähelle. Se viihtyy aina yksin erossa muista… Sitä on muutenkin vaikeampi lukea, koska se ei käyttäydy kuin muut. Sen töyhdön liikkeet ei vastaa sitä mitä muiden tavallisesti jne.

vanha kuva kun harjoiteltiin Teran kanssa kieppiä.(eli sormen ympäri temppua)

Kuitenkin, temppujen opettaminen on loistavaa viihdettä ja hauskanpitoa omistajalle, että linnulle, kunhan sekin tehdään oikein. Tärkeää on palkita oikeassa kohdassa ja hyvästä yrityksestä. Alussa palkitsen todella yksinkertaisista asioista. Esimerkkinä pyöri/ympäri tempun opettaminen on todella nopeaa ja helppoa. Jos lintu on orrella tai kädellä, siirrän hirssiä niin, että se joutuu kääntymään vähän sivulle ja palkitsen. Vien hirssin varovasti sen taakse, jotta se kääntyy selkä minua vasten, ja tuon taas alakautta eteeni,että se kääntyy ympyrän. Takaata eteen tuominen on usein se kinkkisin vaihe, koska ne saattavat säikähtää hyvin helposti, joten on oltava varovainen. Hitaat liikkeet ja hirssin on oltava niin, että lintu pystyy koskemaan sitä. Kun lintu on mennyt ympäri, kehut ja palkintoa nokkaan. Sitten uudelleen ja uudelleen. Kun temppu alkaa sujua, voi lisätä käsky/pyyntö sanan, joka meillä on se “ympäri”. AJ oppi tämän tempun alta puolen tunnin ja seuraavana päivänä osasi melkein täydellisesti ainoastaan käskyn avulla.  Jos lintu ei tunnu muistavan temppua, siirrän hirssin taas hitaasti alakautta sen taakse, ja yleensä siinä vaiheessa tajuavat. Toistan myös käsky sanaa harjoituksissa paljon, että se muistuu. Joskus käsimerkit toimivat paremmin kuin sanat, esim Teralla. Pyöräytän sormea sen yläpuolella. “siivet ylös” tempun käsimerkki on  kun avaan nyrkissä olevan käden auki ja sanon “siivet ylös” <- juuri tietynlaisella äänellä.  Teran kieppi temppu on todella kovan vaivan takana ja sitä  ei ole helppo opettaa ihan villille linnulle. Sitä kannattaa harjoitella vasta kun  on tarpeeksi hyvä side lintuun  ja niin että se luottaa varmasti.  Teralla toimii paremmin käsimerkit kuin sanat, kun taas Dexter villiintyy heti jos kokeilen sormilla jotain vinkkiä kertoa, että ympäri, joten käsky toimii paremmin.

Linnut tykkäävät usein olla korkealla, joten ne ovat mieluusti pään tai olkapään päällä. Kun lintu on päälläsi, älä liiku nopeasti tai hätistä sitä pois huitomalla tai riehumalla. Jos haluat sen pois, voit laskea päätä hitaasti esim ständiä päin ja  antaa linnulle mahdollisuus nousta itse siihen. Tai jos lintu tulee sormelle, voit pyytää sitä siihen ja niin siirtää se pois. Jos hätistelet linnun pois, se saattaa ruveta pelkäämään sinua, joka ei tietenkään ole toivottua. Sormenpäällä linnulle on helppo yrittää opettaa temppuja tai esim matkimaan, kun linnun voi pitää siinä tasossa jossa on sopiva, vaikka usein noin. silmien korkeudella on hyvä. 

Häkkiin meneminen on useilla ongelma. Yleensä kun lintu on saapunut, tekee valtavasti mieli päästää se heti vapaaksi huoneeseen, mutta kannatan että et.  Kun lintu on häkissä alkuajan, se oppii hahmottamaan huonetta ja oppii häkin turva-,nukkuma- ja ruokapaikaksi.  Kun lintu on saanut totuteltua rauhassa, on varmasti sen takaisin saaminenkin paljon helpompaa.  Ensinäkin, ruoka tarjoillaan aina häkistä, joten nälän yllättäessä sen on viimeistään pakko mennä sinne. Siksi pidän itse “koulutus-tuokion” siihen aikaan päivästä, että niillä on sen verran nälkä, että ne jaksavat panostaa herkkujen saamiseen taidoillaan ja kupu täyttyy hyvin. Toinenkin kerta vielä, ettei masu jää ihan tyhjäksi ja sitten illemmalla vaihdan ruoan niin, että linnut näkevät sen ja ryntäävät kaikki sitten syömään uutta ruokaa.   (meidän rutiineista voi lukea täältä )  Häkki ei saa myöskään olla liian tylsä. Sielläkin tulee olla kivaa tekemistä, jotta linnut viihtyvät sielä. Paljon leluja ja namijemmoja ja erilaisia orsia. Linnun voi opettaa myös menemään häkkiin pyynnöstä, mutta se vaatii pienemmillä linnuilla enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä. Tämäkin tehdään usein ruoan avulla.

On myös tapauksia, jossa  linnun ulos saaminen voi olla vaikeaa (wink wink, Hän kyllä tunnistaa ittensä), jolloin kannattaa häkin ulkopuolellekkin laittaa virikettä. Mikäli käytössä on tosiaan häkki, olisi tärkeää, että linnut pääsee ulos lentelemään suurempaan tilaan. Mikäli käytössä on aviaario, ei vapaaksi päästäminen ole niin kriittistä, vaikka suotavaa.  Häkin ulkopuolelle olisi sopiva asettaa jonkin sortin ständi/kiipeily puu. Johon voi kiinnittää myös namijemmoja ja leluja.  Häkin ulkopuoleisesta elämästä ei saisi tulla linnulle paha asia, joten tottakai siitäkin tulee antaa vain myönteisiä kuvia. Herkkuja ja suuri tila lentää.  Useimmiten häkissä virunut lintu ei välttämättä tajua käyttää sitä mahdollisuutta, mutta usein lajitovereiden perässä uskaltautuu kokeilemaan ja saattaa näin tykästyä ja tulla rohkeammin itse ensikerralla.

rapsuttelua

Miten muutoin lintuja pääsee käsittelemään vielä… Jotkut kesyt linnut tykkäävät rapsuttelusta. Useimmiten neitokakadut pitävät kun niitä rapsutetaan vähän korvan vierestä(poskilaikun kohdalta) mutta yksilöillä on eroja. Tera tykkää että sitä rapsuttaa leuasta ja varovasti kurkusta. Kannattaa kokeilla itse mistä lintusi pitää eikä lannistua jos ei se pidä jostain tietystä, koska itselläni kesti heti löytää Teran suosikki spotti. Se ei pidä, että töyhdöstä räplätään, joten tulee nokasta jos sinne koskee.  Joitain lintuja voi myös silitellä selästä tai rapsutella siiven alta, mutta useilla lajeilla muualta kuin päähän koskeminen saa ne tarjoamaan itseään seksuaalisessa mielessä. Ihmisen ei kuitenkaan tulisi koluta linnun yksityisiä alueita, joten kannattaa pidättäytyä enempi pään rapsuttelussa.  Kaikki linnut eivät anna rapsuttaa, oli se kuinka kesy tahansa. Lintua ei koskaan saa hankkia vain sen takia, että sitä pääsee silittelemään ja rahnuttamaan. Kaikki eivät siitä pidä ja  linnuissa on kuitenkin paljon muutakin huomioitavaa kuin pelkkä rapsuttelu. Jos sinua kiinnostaa puheenlahjat tai pelkkä siliteltävä olento, Tämä sopii paremmin(eikä edes sotke).

 

Comments(2)

  • 30.1.2013, 18:53  Vastaa

    Tää oli hei tosi mielenkiintonen postaus ja luenkin tän tänään vielä uudelleen kun nyt pakko lähteä lenkille. Vaikka kerrot tässä pääpiirteittäin siitä miten teillä menetellään niin tästä sais esim. joku aloitteleva lintuharrastaja oikein hyvää infoa! 🙂

  • 30.1.2013, 19:16  Vastaa

    kiitos kovasti 🙂 Lähinnä sen takia päätin tehdä tuonne sivupalkkiin tuon "esille nostettua" kohdan, ettei tämmöset tärkeemmät tekstit huku itse blogiin 😉

Leave a Comment