Helppo virike ulkoa

Poikaset ovat kasvaneet kauniiksi ja pian lähestyykin niiden luovutusikä kuun vaihteessa. Niin nopeasti aika meneekin. Olen kyllä todella ylpeä näistä poikasista. Niistä on kasvanut todella upeita ja hienoja lintuja.  Diluten eli keskimmäisen poikasen pidän itselläni ja toivon sen pääsevän vielä pesitykseen. Pesimisestä puheenollen. Siirsin Arminin ja Yharnamin pesityshäkkiin, toistaiseksi ne ovat kiinnostuneet pöntöstä, mutta saa nähdä tajuaako Armin vieläkään munia sinne. Annan niille nyt reilusti aikaa, mikään kiire ei ole.

Käväsin eilen hakemassa pihalta vähän tuoreita oksia linnuille virikkeeksi. Helppoa ja linnut pitävät niistä kovin.  Eihän siinä kauaa kestänyt kun kaikki lehdet oli jyrsitty ja oksatkin pilkottu. Mutta onpahan helppo virike idea kuitenkin. Tietysti tarkistakaa aina, että kasvit ovat turvallisia linnuille. Hyvä lista sallituista kasveista löytyy täältä.  Tähän perään vielä muutama kuva linnuista. Pistin undulaattivauvojen perään numerot, joista selviää monesko poikanen se siis oli.

 

Comments(0)

Leave a Comment