blogi

Rengastus pohdintaa + Galleriat!

  25.12.2012

Muokkailin tänään vähän sivua, lisäsin galleria osuuden tuonne oikealle sivupalkkiin. Tällä hetkellä on päällä vasta taide-galleria jonne keräilen kuvia taiteesta ja piirrustuksista joita olen ja tulen tekemään.  Saa tutkia vapaasti. Teen samalla myös linnuille omat galleriat jotka pursuu kuvia linnuista, joten varautukaa. Niissä kestää vielä pieni hetki, koska kuvien lataaminen ja tarkasteleminen ja järjestäminen on aikaa vievää työtä. Olen jo ihan kivasti saanut kasaan kuvia  ja vanhimmat kuvat ovat laadultaan aika huonoja koska silloin omistin huonon kameran. Kutenkin, prosessi jatkuu vielä jokusen aikaa, lisää gallerioita voi tulla, esim joskus poikasgalleria ja mitä muuta sälää nyt. Kommentoiti mahdollisuus on poistettu tietyistä sivuista, koska se oli mielestäni ruma ja turha, ja voi kerätä ties mitä spämmiä ja trollia, joten otin pois. EDIT// DERP-linnut on nyt siirretty taide osioon ja niitä voi seurailla siellä. Lintugalleriat tulevat sittenkin tänään jo voimaan ja lisäilen kuvia aina kun on aikaa ja sitä mukaa miten niitä nyt tulee.

Tänään linnut on ahminu hirssiä paljon ja  vapaala ollessa AJ oli kokoajan kiinni tossa yhdessä narussa, sillä taitaa olla joku pakkomielle siihen. Tera taas ihastui yhteen pinniin jonka sain vähä aikaa sitten. Siinä on ketju jossa roikkuu muutama musta sulka. Säikähdin kun katsoin vaan oikealle ja siinä on kolme neitokakadua kurkottamassa korua kohti 😀  Meinasivat saada rikki kun jätin sen pöydälle ja kävin hakemassa juotavaa…
Tänään AJ yllätti kun se hyppäsi olkapäälle ja jäi sinne sukimaan hiuksia ja repimään paidassa olevaa narua, sitten mukaan tuli Tera ja vielä Dex. AJ osaa yllättää niin positiivisesti aina, En ole katunut hetkeäkään sen ottoa parveen. Yksi minua huojentava asia tänään oli se, että Dexter ja Tera parittelivat taas pitkästä aikaa. Näytti jokusen aikaa siltä, että Dex ja AJ on nyt yhdessä ja Tera jää kokonaan takavasemmalle.  Tera on lähestynyt enemmän Tomia, joka on jopa oppinut komminikointia vähän. Tänään Tom antoi AJn sukia sen pyrstösulkia, vaikka tavallisesti Tom on todella tarkka, että häneen ei kukaan koske. Mutta anyhow, on siis toivoa, että saan Teran ja Dexin yhteen vielä.

Olen tänään käyttänyt myös aikaa lintujen rengastamisen miettimiseen. Kun vein Hiron Annille hoitoon, näytti Anni miten rengastus toimii, tosin tietysti kun olin sielä katsomassa, kaikki tuppasi menemään pieleen ja kuulemma tänä syksynä on poikaset tavallisen suurempia joten rengas ei millään tahtonut mennä enään jalkaan. Olen pohtinut lintujen rekisteröimistä valtakunnalliseen linturekisteriin. AJ onkin rekattuna sinne jo, mutta tulevaisuudessa aion poikueetkin sinne rekisteröidä. Tutkin myös kauppakirjamallia ja syntymätodistusta.  Lähinnä rengastusta miettien, mietin renkaaseen tulevaa tekstiä, useimmiten siinä on poikasen numero (monesko poikanen), kasvattajan tunnus, maa ja vuosiluku, kuten AJlla on 01 IDA FI 12

AJn rengas

Eli se on  ensimmäinen poikanen, syntynyt Idalle Suomessa 2012. En ole täysin varma, onko tunnuksen oltava sen 3 kirjainta, vai sallitaanko neljä. Muutoin olisin harkinnut tunnukseksi TERA, koska mitä luultavimmin aion käyttää TeraNymphicus’s-nimeä. Jos se tosiaan on sen kolme kirjainta, olen vähän pohtinut menisikö TeN(vaikka se kirjotetaankin kaikki isolla), näin tullen TEraNymphicus ja TEN:hän on englantia ja tarkoittaa kymmenen (10) ja lintuharrastukseni alkoi juuri  2010 vuonna. En tiedä onko se liian kaukaa  haettua, mutta varavaihtoehto kumminkin. Sitten kun muistelen, Anni kertoi, että poikasia on käsiteltävä todella varoen, koska kupu on erittäin herkkä ja rengastusvaiheessa poikaset on sen n. 9-10 päivää vanhoja. Pelottaa suuresti, miten tulen joskus onnistumaan, olen käsitellyt jo melkein 8 vuotta pieniä jyrsijöitä niin ehkä siitä on apua, etten ole ihan kovakourainen. Mutta näitäkin voi pohtia sitten vähän myöhemmin, kunhan jaoin ajatuksiani.

Hirssintäyteistä joulua kaikille sulkapehvoille ja ihmisille

  24.12.2012

Tänään on Joulu! Heräsin aikasemmin viemään koiran, päästin linnut vapaaksi ja lähdin mummille syömään aamupuuroa. Kotiin tullessa ei mitään kummaa ollut tapahtunut, linnut oli kiltisti lintuvarmassa huoneessa.  Sitten annoin niille vähäsen hirssiä ja pelasin siskon kanssa. Esittelin Teran temppuja uudelle tutulle joka on kiinnostunut neitokakaduista 🙂  Satuttiin puhumaan niistä myös hyvä tovi. Satuin mainitsemaan, että mulle tulee vielä kuudes lintu, se dominoiva hopea. Mikä on muuten entistä varmempaa, sen tulopäivästä ei olla sovittu vielä, mutta tänään en ehkä kysele. Se on tammikuun loppuun asti hoitopaikassa, jonka jälkeen luultavimmin se pääsee tulemaan. Kirjottelen sitten kun tiedän. Sain tänään jo vähän alkurahoja ja viimeistään maaliskuussa saan kaikki kasaan.

Joululahjaksi linnut sai paljon Hirssiä, joita laitoin häkkiin moneen kulmaan ja kattoon. Saavat taituroida vähän senkin eteen. Tärkeimpänä sain ilmanpuhdistimen, joka oli jo kauan harkittu juttu. Siihen piti alunperin itse joskus säästää rahaa, mutta se vain tuppasi jäämään. Malli on Honeywellin Minitorni( Honey well  Mini tower). Näyttäisi pelaavan hyvin. Erittäin kannattava ja lähes pakollinen, varsinkin jos nukkuu samassa huoneessa lintujen kanssa. Niiden pöly ei tee keuhkoille mitään hyvää, ei edes lintujen omille.

UV-lamppua ei tullut, vaikka sitä olisin niin toivonutkin, mutta hei, kaikkea ei voi aina saada. Ehkä kun Kaiho on tullut, voi rahaa ruveta säästämään siihen.  Lamppu puuttuu, on jo se.. um. sanka mikä lie. Noh, me toivotetaan lintujen kanssa kaikille äärimmäisen hyvää joulua! <3

Vielä pieni ediitti. Sivulla on käyty tällä hetkellä n. 1500 kertaa! Kiitos kaikille jotka ovat vaivautuneet pistäytymään!

Jotain odottamatonta

  19.12.2012

Mitään erikoisempaa ei ole oikein käynyt nyt lähiaikoina. Viikonlopuksi lainasin koulusta järjestelmä kameran, joten kuvailtua on tultu jokusen verran, eli kuvasaaste kirjotus tästäkin taitaa tulla.

PAITSI, tänään yksi lintuystävistä tuli kysymään, voisinko antaa kodin hänen kauniille dominoiva hopea naaraalleen. Olin niin otettu, että sitä harvinaisuutta tarjottaisiin minulle. Voisinhan hyvin ottaa sen parveeni ja lähteä luomaan hopealinjaa. Tuo kun on sen verran harvinainen, eli olisi suotavaa, että sitä pesitetään. Sitähän varten minä sitä lähinnä aattelinkin joten, näillä näkymin se saattaa tulla meille helmi-maaliskuussa? Tarkempaa tietoa ja muuta voin ilmotella, kunhan saan tietää miten tässä asiassa nyt käy. Maaliskuussa kun rakennetaan se isompi häkki, olisi tilaa linnuille suht hyvin, plus vapaana olo pysyy luultavimmin ennalleen, en näe mitään syytä pitää niitä häkissä, kuten en nytkään.

alustavasti mietin pesitys-suunitelmaa sen kanssa jotenkin näin. Hankkisin sille valkokasvo-koiraan (tai piilevän valkokasvo koiraan) ja niiden koiraspoikanen voisi mennä AJn kanelittomalle tyttöpoikaselle eli karttana vielä  vasemmalta oikealle, ylhäältä alas
valkokasvo-koiras x dominoiva hopea DF,  teraxdex poikanen x AJ
dominoiva hopea SF-valkokasvo x harmaa(/valkokasvo)

Noh, kuva saasteen aika

kuka komeilee peilissä?

AJ lähtee lentoon(eikö olekkin kaunis lintu?=
hähähä

mmm puuta

Datausta

  13.12.2012

Tänään tulin aikasin kotiin, menin suoraan sänkyyn ja kattelin videoita youtubesta. Linnut oli vapaana ja kyllästyi omiin touhuihinsa ja tulivat sängylle viereen hyppimään ja näppikselle riehumaan ja repimään näppäimiä. Dexter tuli oikein lähelle, voidaan puhua vain senteistä siitä etäisyydestä, ja katselin sen sulkapukua. Se on saanut  boostia tohon sulkapuvun vaihtamiseen. Töyhtökin on jo ihan kiitettävän kokoinen. Naama on nyt suurelta osin keltainen, vielä maskin takaa puuttuu kirkas väri.  Siipisulkia on irronnut paljon  ja pyrstössä näkyy pari alkua. Voisi kyllä silti ehkä etsiä jostain kaupasta feather uppia jos enää löytyy. Muutoin tää päivä on ollut vähän tavallinen, ei mitään erikoista. Kuvapläjäys vaan puuttuu. eli tässä

Dexin naama on entistä keltaisempi

Ei hemmetti vihaan  näiden kuvien kanssa säätämistä, koska ne ei IKINÄ halua mennä siihen mihin itse niiden haluan menevän.. lentelvät minne sattuu.. kumpa voisi vapaasti valita suoraan sen kohdan mihin sen haluaa.. grh

Hajoita ja Hallitse

  11.12.2012

Tänään taas oli erityisemmin aikaa kirjotella. Joten…

Linnut vapaana huoneessa, ekana saavat lentokohtauksen, eli lennetään huonetta ympyrää, kaikki koettaa laskeutua minihyllyn päälle ja onnistuu laseutumaan toistensa päälle, siitä tulee semmonen oravan pyörä, toinen  laskeutuu toisen päälle, tiputta yhen joka kiertä huoneen ja laskeutuu sitten jonku toisen päälle.  Sitten linnut löysivät gerbiileiden terran päällä olevan narun. Se naru on tuuletushöskästä roikkuva ja sen päässä oli, huom OLI, muovinen tappi. No linnut repi sen irti, aukasivat narun solmun ja jyrsivät sitä. Siitä oli sitten riitaa kuka saa leikkiä sen kanssa. Sillä riehuttiin hetki ja sitten leikittin karkkiaskin roskalla.  Tässä vaiheessa Tom uskalsi tulla terraairion päälle muiden seuraan ja ihme ja kumma se söi hirssiä kun tarjosin. Välillä sillä on vaikeampia aikoja, jollon se ei voi edes lähestyä ihmisiä ollenkaan. Nyt se taas tuli syömään ihan rohkeasti 🙂 Sitten peseydyttiin ja suittiin  ja Teralla meni taas hermo sen sulkiin?

Nyt kaikki ollaan ihan rauhassa, toiset lepäilee ja mie tässä kirjottelen… Muuta erikoisempaa taida olla tapahtunnut.

kaikki

lallatilaa, joulu lähestyy

  10.12.2012

Joulu lähestyy kokoajan, linnut ovat järkyttyneitä ulkona satavasta lumesta. Välillä jaksavat vain seistä ja tuiottaa tuota lumisadetta taukoamati. Tirpat tutkii uudelleen järkättyä huonettakin vähän empivästi. Ihastuivat myös rikkinäisiin kuulokkeisiin, oli pakko ottaa ne pois kun alkoi tulla niin rumaa jälkeä, enkä tiedä onko ihan parasta linnun jyrsiä elektroniikka vempeleitä. Monesti olen päättänyt kirjoittaa päivien tapahtumia, mutta huomaan ajan menneen ohitse, enkä enään yöllä jaksaisi mitään kirjottaa. Tässä siis ”vähän” jotain kuvasaastetta

AJ failas

Tom

grrr

Olen näinä vaitonaisina aikoina tehnyt myös tavalliseen tapaan taidetta. Koulussa on ollut kankaanpainantaa ja olen nyt saanut aikaiseksi kangaskassin kuviooineen, ja paidan kuviooineen, mutta siitä uupuu vielä selkäpuolelta teksti ”+100dB”
tässä vielä muutama kuva tuholaisista.

tuholainen nro 1

tuholainen nro 2

pällistelen

Linnut saavat joululahjaksi UV-lampun, koska edellinen lamppu ei ollut edes lintulamppu, ja siitä oli varmasti UVt jo lähtenyt. Itse pyysin lahjaksi ilmanpuhdistinta ja sen todennäköisesti saankin, mahtavaa. Huomenna lähtee tilaukseen linnuille uusi seepiansuomu ja jodikivi 🙂



Mentiin päin mäntyä

  2.12.2012

huoh, nyt se tietenkin meni näin, miten en sen toivonut menevän. AJ ja Dexter on ihan kiinni toisissaan. Onhan ne niin lutuset yhdessä. Tera on taas ruvennut hengailemaan mun kanssa, samalla lailla miten se oli joskus, kun se oli yksin. Rapsutuksia kerjätään kokoajan, eikä voi olla erossa musta mitenkään.  Ihan  mukavaahan se on, kuitenkin harmittaa tietysti miten asiat ei vaan suostu menemään miten toivoisin. Noh, en voi pakottaa lintuja menemään yhteen, annan niiden nyt olla miten ne ovat, ainakin sen aikaa kun mahdollista.

hillutaan!

surkea sotku huoneesta :>

On ollut vähän raskaampaa aikaa itselläni, joten kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, mutta alan jo toeta tästä, joten pian ollaan entisellä mallilla.  Vaihdoin huoneeni järjestystä aivan omin päin, jotta saisin linnuille rakennettua suuremman häkin, mikä oli alunperin suunnitelmissa. Hieno alumiinikehikkohäkkini jäikin pelkäksi haaveeksi, sattuneen syyn vuoksi, jonka vuoksi myös rakennus prosessi vähän levähti ja jäi. Kuitenkin suunnittelin uudempaa häkkiä ja vielä isompaa. Se onnistuu tosin vasta ensivuonna, mutta ei sinne niin pitkä aika kuitenkaan ole. Tällähetkellä mittoina on 1,4x1x2m (pituus,syvyys,korkeus). Häkin ovi tulee ylettämään häkin katosta lattiaan asti, joten linnut saa helpommin häkkiin. Toivottavasti saadaan se mahdollisimman pian onnistumaan.

luonnos häkistä

Neitokakadu-vihkoni on edennyt paljon. Pienten vastoinkäymisten jälkeen, eli 50 turhan vääränkokoisen pikselöityneiden kuvapohjien jälkeen, saatiin sitten kopiokonella kopsattua paperille piirtämä kuva oikeankokoisena.  Tällä hetkellä väriettynä on, harmaa,harlekiini,kaneli,helmiäinen ja valkokasvo.  Oli itseasiassa ihan kivaa väreitellä siskojen kanssa, keksittiin siinä yhdessä myös uusia värimuotoja ihan huvin vuoksi. Harmi ettei kuvia taida nyt olla siitä, mutta hienoja tuli. Väritysprosessin lisäksi, olen saanut kirjotettua lintujen hengityksestä ja niiden ilmapusseista ja piirtänyt myös kuvankin. Linnuilla on niin kiehtova hengitys systeemi. Opin  samalla uusia asioita, mahtavaa!

Tänään linnuilla on mennyt tavalliseen tapaan, olivat  huoneessa vapaana, ja angstilintu Tom on ottanut vähän kontaktia. Se on uskaltautunut jo tulemaan tuolin nojalle taakseni. Dexter kasvattaa sulkiaan vähän ripeämpään tahtiin vihdoin. AJ uskaltaa rohkeasti tulla kädelle ja seuraa Hirssiä vähän kaikkialle 🙂 Oli muuten niin näkemisen arvoista katsoa, miten AJ ja Dexter reagoivat ulkona satavaan lumeen! Ensin sitä säikähdettiin, sitten kummatkin katsoivat järkyttyneenä töyhtö pystyssä kauempaa, kunnes tunkivat pään lasiin kiinni. Tera taas yritti lasin läpi napata hiutaleita kiinni. Heh

Kaikki on alkanut siis rullaamaan taas vähän paremmin. Kaaduttiin siis, mutta noustiin takaisin pystyyn. Nyt on aika mennä nukkumaan, öitä.

Pohdintaa ja päätöksiä

  25.11.2012

Huoh, joskus sitä miettii, miksei asiat voi mennä niinkun toivoisi. Tietysti Dexter on mennyt ihastumaan AJhin, muistuttaahan se hänen äitiään, joka oli helmiäinen. AJkin varhaiskypsänä kun tarjoaa itseään Dexille ja tietysti meni myös niin ihastumaan siihen. Ärh!  Nyt ne kaks söpöä vaan rahnuttaa toisiaan ja  nukkuu vierekkäin kokoajan. Sattuu muakin kun miettii, että ne pitää erottaa vielä joskus. Tera on taas vähän left out, mutta onneks sentään Dex on paritellut sen kanssa vaikka AJ vieressä kattoiskin. Eli toivoa vielä on. Terahan oikein haluaa ”suhteen” mutta se jätetää aina.  Oon tässä pohtinut, jos hakisin Hiron takaisin ja koittaisin erottaa linnut eri häkkeihin. Hiro kun on kiinnostunut vähän kaikista, jos sen saisi yhteen AJn kanssa hetkellisesti. Dex ja Tera pääsis yhteen ja AJ ja Hiro vois olla sen odotuksen ajan yhdessä, niin ei menis kaikki pilalle. Kuitenkin, miun tuurilla näin ei todellakaan käy, Dexter kiljuu AJn perään ja Tera Hiron yms. Tulevaan pesitykseen on kuitenkin vielä aikaa, joten tässä pohdin, mitä nyt oikein kannattais tehdä. En haluais viedä vasta kotiutunutta AJtakaan minnekkään nyt. Eli pitää tässä kokeilla miettiä mitä nyt kannattaisi tehdä, ehkä kysäsemään apua kokeneimmilta ja miettiä yhdessä ratkaisua ja päätöksiä, miten asian suhteen tehtäisiin.

Ikäviä uutisia sen hienon häkin suhteen, mitä miun piti tehdä isän kanssa piakkoin. Hänen työkaverinsa muutti  kauas tavaroineen ja hienot alumiinikehikon osat jäi sitten tekemäti, koska tarpeeksi vankkaa verkkoa ei löytynyt tarpeeks ajoissa. Olin niin pettynyt, mutta hän lupasi, että tehdään sitten yhdessä vähän isompi häkki, mutta käytetään vaan jotain puurimoja. Valitettavasti tämän takia, se rakentaminen saattaa venyä ensivuoden puolellekkin hyvin, mutta tärkeintä on, että koko homma ei sentään mennyt puskaan.

hmmh…

Kirjaimelliesti kurkussa asti

  22.11.2012

Jepps, tämä päivä alko aika normaaliin tapaan. Linnut oli vapaana pihalla ja  räpläs kaikkea omaa. AJ oli tavallista etäsempi aluksi, mutta päivän kuluessa se oli taas normaali ittensä.  Muutoin menee oikein hyvin meillä. Viikonloppua odotellessa niin päästään olemaan koko päivä yhdessä, enkä ole koulussa. Eilisestä en kerennyt kirjoittaa, koska oli ollut sen verran surkea päivä ja suututti kaikki niin paljon. Tulin kotiin melkein itkien ja käperryin sängyn alle piiloon maailmalta. Onneksi oloa paransi se, että Tera tuli sitten sinne sängyn alle mun kanssa ja toi mut takaisin valoon(Leader of the light indeed). Noh linnut on oppinut nyt kerjäämään  ruokaa kyttäämällä kaikki mua tuolinnojalla tai näytön päällä. Rasittavaa suorastaan kun en tahtois antaa, mutta en  voi vastustaakkaan.

Tänään Dexter oli ollut tosi ovela poika ja mennyt pikkuhyllyyn taas ja tiputti lasikoristeen lattialle! Mun tuuriks se ei mennyt rikki, vaan laskeutui ihan pystyyn(se on lasipullo) joten ihan hyvä..Se myös tykkää niiden hyllyköiden pienistä ahtaista tiloista..hmh miksiköhän?

Sitten päätin tänään siivota ton häkin huolella. Mullahan linnut ei kuitenkaan oo häkissä niin paljoa, syövät ja nukkuvat. Hääräävät illan ja aamun siellä kunnes päästän vapaaksi, joten kovin pahaan kuntoon se ei sinänsä mene.Se on kaksiosainen häkki. Toinen pieni, joka toimii ruokailuhäkkinä ja suurempi jossa on kaikki orret ja mahd. lelut.  Tää systeemi on toiminut ihan hyvin vielä, kun saan kaikki iltaisin häkkiin, ei ole semmosta kiirettä esim laittaa luukkua kiinni, niillä on semmone pieni matka mentävä ennenkun sinne pääsevät. Linnut menevät siis aina vapaaehtoisesti itse häkkiin ja tulevat ulos kun lystäävät. Linnunehdoilla meillä päin.
Eniwei, siihen siivoukseen, linnut sai sätkyt kun irrotin pohjalaatikon itse häkkiosuudesta ja lenteli hulluna ympyrää. Kokeilin sitten äkkiä siirtää sitä pohjalaatikkoa pois, mutta onnistuin jotenki kaatamaan kaikki pskat suoraan lattialle, ja kaikki pölyt ja untuvat lensi naamalle. Kirjaimellisesti meni untuvia kurkkuun(taas), joka on muuten aivan kamala tunne! Se kun joku pieni karvainen hötö leijuu kurkkuun, muuttuu tahmeemmaks ja jää sinne kiinni. Ei tule ulos ihan vain yskimällä tai juomalla. Vedet silmissä siinä taas koitin köhiä sitä ulos ja tulihan se sieltä. Ärsyttävä tunne se osaa olla ynh. noh menin suihkuun pesemään pohjalaatikon ja lintujen lelut. Vaihdoin häkkiin myös muutamia kaapissa olleita leluja, ettei aina vaan samaa. Toi yks keinu on niin kiva, kun siinä on semmoset puureunukset, missä on siis reikiä, sinne voi tunkea hirssiä ja noihan tykkää siinä keikkua ja niitä irrotella. Kivaa katseltavaa sekin.

Tietysti tulihan se järkytyksenä kun häkin järjestyskin on muuttunut, hui kauhiaa. Kyllä siitä selvittiin. Nyt linnut on jo nukkumassa, joten en taida enempää jaaritella mitään turhia. Kuvasaastetta vain tästäpäivästä vähän.

täällä määrään MINÄ!

Linnut sekoaa

  20.11.2012
kesyttelyä

Tänään oli jotenkin tavallista erilaisempi päivä lintujen kanssa.  Ei huonolla tavalla lainkaan!  Tylsän päivän päätteeks on ihana tulla kotiin lintujen seuraks tänne istuskelemaan. Noh kotona kun pidän tavalliseen tapaan vapaana aina niitä, niin päivä alkoi siitä kun  herkuttelin hirssillä lintuja vähän, kesyttelin AJ:ta lissää, ja se oppii niin nopeasti!   Sitten lähti taas tää Dexterin naisten pokaamine. Tera tarjos itteään tuolla minihyllyn päällä ja ne tippu sieltä alas varmaan kolme kertaa ja sitte luovutti.

Tässä vaiheessa AJ oli löytänyt häkin päällä olevat vesiastiat, jossa linnut saa kylpeä ja onnistui tuomaan Dexterinkin sinne! Sitten nää kaks rupes riemulla kylpemään siinä. AJ rakastaa nähtävästi vettä ihan vietävästi, siinä sen 20 minuuttia lotras. Dexter ei koskaan ennen sinä aikana mitä se on mulla ollut, välittänyt vedestä laisinkaan. Nyt se vihdoin kylpi ja sulkapukukin parani pikkasen. Se ei ole edes jaksanut hoitaa sulkiaan huolella, mutta kylvyn jälkeen pidettiin semmonen kunnon puhdistus että ai ai, komea poika sieltä paljastui.

Kylvyn jälkeen Tom vihdoin tajusi tulla ulos häkistä ja alkoi hirveä lentoparaati. Kaikki lentelee ympäri huonetta ja koittaa laskeutua samalle paikalle mihin muutkin. Ei siihen tietysti kukaan mahtunut ja kaikki lentää taas ympyrää kun vimmatut.  Siinä samalla AJ kuivui hyvin kylvyn jälkeisestä joten alkoi heru… Dexter tietysti otti sen huomioon, varsinainen playeri. Tera ensin oli tässä mun kanssa räpläämässä, kunnes huomasi sulhonsa toisen naisen kanssa ja ryntäs sinne häiritsemään toisten kivaa. AJ on vähän oppinut jo missä asennossa kuuluisi olla, mutta toi ääni on vieläkin NIIN hämmentävää… 

Siihen aikoihin oli itsellä ruoka, joten tulin ylös syömään. Linnut kiinnitti heti huomiota mun ranskalaisiin. Ne kaikki hyppi mun päällä, repi korvista  ja kilju että ne haluaa! Pääydin sitten antamaan pienehkön palan ranskalaista ja jokeiselle oman herneen, ja siitäkös ne sekos! Dex ja Tera vaati ruokailun jälkeen nähdä suun etten vaan syö yhtään enempää. Koko sen loppupäivän ne kuikuili mun suuta päin… Sitten tuli pieni hirssitys eli hirssiä kaikille, ja sitten ruokalepo. Dexter ja Tera olkapäillä ja AJ päänpäällä <3

Sitten linnut riehui jokusen verran vielä mun tietokonepöydällä, Tera ja AJ söi mun piirrustuksia ja käveli näppäimistöllä. AJkin ihastui piirtopöydän kynään, mistä sille tuli riitaa Teran kanssa, kumatkin halus sen itselleen. Sitten otin sen pois  ja annoin lintujen mennä menojaan.  Illemmalla oli aika mennä häkkiin syömään ja pian nukkumaan, mutta ketään ei huvittanut menn syömään sinne koska oli saanut just ranskalaisiakin niin ei mitkätahansa siemenet enää kelvannu.. sitten siinä räpläsin ruokaa ja vihdoin kaikki meni vähän myrtisnä sinne. Tällähetkellä kaikki alkaa olemaan paikoillaan valmiina nukkumaan, hyvää yötä!

paperi on hyvää

me kaikki

päätön AJ ja teran rapsuttelua

minäkin pidän paperista

Ediittinä vielä! Lisäsin Derp-linnut sivun vielä ja hienosäädin vähän ulkoasua, joten nyt pitäisi kaikki  olla kohdallaan! Tästä lähtien myös tämä blogi on kotisivuni