Armin on poissa. Teran ainut jälkeläinen. Minun ensimmäinen poikue, vaikka poikasia tulikin vain yksi, se oli yksi jännittävimmistä kokemuksista ikinä. Muistan edelleen hyvin, miten pelkäsin pesityksen epäonnistuvan ja Teran kuolevan. Tera muni ensimmäisen munan yöllä orrelta alas häkin pohjalle ja se meni rikki. Toinen muna osui kuitenkin pesään ja se kuoriutui. Pieni keltapörröinen ihana poikanen. Tera hoiti poikasen hyvin ensikertalaiseksi ja Arminista tuli tärkeä osa parvea. Se on oli minulla sen syntymästä kuolemaan saakka. Eli melkein 13 vuotta mukanani. Armin ei koskaan saanut itse poikasia, vaikka se niistä kovasti pitikin. Se auttoi muiden lintujen poikasien ruokinnassa kun poikaset olivat lähteneet pesästä. Armin loukkasi jalkansa jossain välissä, varmaan rengas tarttunut johonkin, ja se menetti toimintakyvyn sen jalasta. Vein sen onnettomuuden jälkeen eläinlääkäriin tietysti, missä meille sanottiin että asialle ei voi tehdä mitään, eikä lintu saanut edes kipulääkettä. Muistan olleeni niin vihainen, mutta tuolloin ei ollut muutakaan paikkaa viedä lintua. Armin kuitenkin parantui niin, että se pystyi käyttämään jalkaa edes vähän tasapainona. Se lensi hyvin, kiipesi silti taitavasti tapaturmasta huolimatta. Arminin ehdoton lempiasia oli kun vaihdoin linnuille veden uuteen. Sen piti aina ensimmäisenä lentää luokse juomaan kupista ennenkuin muut kerkeävät. Armin oli aina kiltti eikä haastanut riitaa. Se pariutui myöhemmin Punkin kanssa, ja Punkki nyppi sen niskan kaljuksi, mutta Armin silti palasi aina sen luokse uudelleen hakemaan rapsutuksia. Ennen kuolemaa siitä alkoi kyllä jo näkymään, että sen jaksaminen oli huonompaa yhden jalan kanssa, ja sen sulat kasvoivat vähän hitaammin ja huonommin takaisin. Tiesin, että tämä päivä koittaa vielä, mutta se tapahtui silti niin yllättäen. Armin putosi häkin päältä, ja kouristeli. Pidin sitä sylissä kunnes se menehtyi käsiini.
Lennä vapaana rakas, kerrothan Teralle terveisiä sinne pilven reunalle
Armin 09.12.2013 – 27.5.2026
