Rehellinen avautuminen

Ida-Emilia oli lisänny sivuilleen blogitekstin. Samaistuin siihen ihan liikaa. Tämä teksti oikeastaan sai viimein itseni heräämään tästä pimeydestä ja ankeudesta missä oon rypenyt jo hyvän aikaa.  Sanoisin että muuton jälkeen, ja etenkin Teran menetyksen jälkeen, koko lintuharrastus alkoi kaatua. Se tuntui hyvin pakotetulta, sotku vaan yltyi, ongelmia tapahtui, mikään ei onnistunut suunnitelmien mukaisesti ja tunsin oloni suoraansanottuna niin paskaksi ihmiseksi.  Pidin tätä asiaa tosi syvällä sisälläni piilossa, eihän tällasesta voi puhua, miten huonosti kaikki menee, kun pitää aina olla täydellinen. Paineet siihen päälle ei vaan auta. Idan postaus sai kuitenkin sen pienen kipinän mussa taas syttymään. Hän on aina ollut mulle se idoli ja mentori kaikessa. Jos Ida pystyy, niin mäkin pystyn.

Kerron nyt rehellisesti mitä täällä on käynyt tän hiljaiselon aikana. Ja miten yritän muuttaa asiat.

Lintuhuone on aivan hirveä sotku. Sen siivoamisessa menee aina kokonainen saakelin päivä että saa jotain visuaalista jälkeä aikaan. Se on aivan hirveä urakka, ja sanotaanko että oma kuntokin on niin huono ja yhdellä keuhkolla ei paljoa raskaita hommia tehdä.  Ruusut on tuhonnu lintuhuoneen seinään reijän joka stressaa mua hirveesti, en tiedä millä sen korjaa sitten joskus.  Linnut tuhosi niiden verhot, ne ei oo kesällä nukkunu kunnolla ja lirkuttanu pitkin öitä. Kaivoi johdot ja jyrsi ne niin että sai oikosulkuja aikaseks että sulakkeetkin paloi. Pressun alla elää koisia ja se pressu itessään on ihan paskassa ja siinä on reikäkin, kiitos ruusut. Lintujen tuoreruokien purkkien mullatkin sotkenu pressua ruskeeksi.   Lintuhuone on siis aivan hirveä kaaos, paskaa on seinillä ja kaikkialla. Se pitäis siivota.

Koisat. Ne on ihan oikeasti ottanu mun koko kodin omakseen. Niitä on joka saakelin paikassa. Tulee niin hirveä olo. Ällöttää. ne on totaalisesti ottanu lintujenruoat omikseen ja pesinyt sinne ja häikäilemättömästi ruokailee siellä. Neitojen ruoka meni loppumaan joka oli puhtaampaa. Enään on tota kallista ruusukakadujen ruokaa joka KUHISEE niitä ötökäitä. Itkettää ajatus että annan tota paskaa mun linnuile.  Oon tilannu uudet ruuat niille ja ötökänpitävät laatikot, kumpa ne vaan tulis pian.  Aion tästälähin säilyttää ruuat ilma ja ötökkä tiivissälaatikoissa parvekkeella, en tuo sisälle muutakun sen mitä linnut syö.

Viimepoikueessa toisiks vanhin poikanen sai hittiä pululta  sen verran ettei se päässyt lentoon tavalliseen tahtiin. Itseasiassa se ei koskaan edes oppinut! Mulla on niin hirveä olo tästä. Se asui tuolla lintuhuoneen lattialla ja se raukkaparka oli kasvattanut liian pitkät kynnet itselleen, ei osaa lentää, ja oli ihan likanen siitä paskasta missä se on joutunut asumaan.  Otin sen kiinni, siivosin kynnet, ja irrottelin ihan paakkuuntuneet höyhenet sen pepusta ja kävin läpi vähän. Se näyttikin niin hirveeltä ja surkeelta. Se otettiin tänne olkkariin toisen neitokakadun kanssa nyt tutustumaan ihmisiin paremmin ja vähän enemmän tehohoitoon. Se pääsee guardian angel- kuurille. Se on nyt viikon asunut tuolla ja näyttäisi voivan paremmin jo. Toivon vielä että sen saa opetettua lentämäänkin vielä.  Sillä on asiat kuitenkin paljon paremmin jo.

Lukitsin Cielin pienempään häkkiin siksi aikaa kun toi poikanen oli maassa että sitä ei kiusattais, muttei se oppinut. Ciel oli pitkää siellä häkissä. Päästin sen viimein pois, ja se sama vanha jatkuu. Ciel kiusaa muita, nyppi Anghelin pyrstön ja selän paljaaksi ja Leslie parka joutuu munimaan kokoajan ja uuvuttaa itsensä ihan loppuun. Oon pohtinut jo vähän että pitäisi varmaan luopua näistä. Noille tekis parempaa päästä johonkin lakkaan muiden isojen kyyhkyjen kanssa. Parven parhaaksi, aion siis luopua niistä.

Myös asia mikä on harmittanut mieltä on se, ettei mulla riitä resursseja jokaiseen enään näiden kaikkien epäonnistumisien ja huonon kunnon takia. Aion pienentää mun neitokakaduparvea sen verran että luovun niistä joista ei ole kasvatuksellisesti enää mitään hyöty tai tulosta. Tällaset linnut on mulla lähinnä kaksi, jotka on kumpikin yksinäisiä. Quinn, jonka pari Kaiho kuoli hetkisitten. ja Warudo jota en voi pesittää sen suvun takia. Warudo on osottautunut aikasemmin aivan mielettömän ihanaksi linnuksikin. Tahtoisin näille kummallekin kodit jossa ne voi elää toivottavasti sopivemmassa lintuseurassa muiden kanssa.  Kuulostan omaan mieleen aivan hirveältä jos sanon että luovun linnuista koska ne ei ”sovi”. Mutta kaikki linnut ei sovi, ei parveen, eikä suunnitelmiinkaan. Eikä tätä kaikkea ole voinut ennustaa vuosia sitten kun ne sain. Lintumäärän vähentäminen ja parven palauttaminen vähän harmonisempaan olisi oikea muutos. Ihan kaikkien kannalta parempi semmonen.

Keskustelin myös vähän Erwinistä ja miten hirveä hormonihirviö siitä on tullut. Tuntuu että olisin täysin epäonnistunut lintuni kanssa. Mikä lintu käy kiinni ja puree niin ilman varotusta tai syytä. Erwin on niin hormonihuuruinen, että pelkään sitä, ihan omaa lintua. Pelkään…. Aion yrittää saada siihen vielä yhteyden uudelleen ja antaa aikaa sen päästä hormonipöllyistä. Ja Jiyuun kanssa olisi tärkeää saada sitä sosialisoitua ihmisiin taas enemmän. Se on ottanut vähän takapakkia meidän edistyksessä ja pelkää taas enemmän.

Suunnitelmissa mulla on nyt ihan ensimäiseksi saada lintuhuone siivottua. Siivota se kunnolla. Myrkyttää paikat missä ne koisat asuu. Kasata linnuille rakennettu ruokinta-alusta. Olen saanut muutaman lintuvarman lintulampun jo, näin säästytään johtojen syömisongelmalta. Haluan purkaa pesityshäkin silloin kun en sitä käytä, se vie turhaa tilaa pois linnuilta.  Haluan sen maton pois, haluan lintuhuoneesta mukavan paikan minne on kiva mennä lintujen kanssa sosialisoimaan. Paikan joka on helppo ylläpitää ja siivota, eikä tommosta ahdasta likasta loukkoa.  Tilasin jo koisa ansat jotka ovat toimineet hyvin. Se on ihan ensimäinen askel ollut, nyt on aika mennä eteenpäin.

Pienennän parvea paremmaksi ja mahdollisesti tasapainotan vielä muutamalla naaralla, jotka sopii kasvatussuunitelmiin. Koiraita on tällähetkellä ihan liikaa. Haluan päästä tekemisiin lintujeni kanssa taas ja haluan lintuhuoneeseen menemisen olevan asia jonka haluan tehä, jotain positiivista tulla kotiin katsomaan lintuja, eikä se hirveä pakottava tarve uskaltautua sinne paskaseen läävään joka on täynnä ötököitä.

Kaikki ei siis mene niinkuin olisi toivonut. Linnut on ollu mulle hirveä taakka ja aiheuttanut hirveää surua ja masennusta. On aika tehä sille muutos. Yritän aktivoitua täälläkin puolella kun viimein saan vähän inspiraatiota ja virtaa taas tähän harrastukseen. On aika yrittää vielä, pistää kaikkeni peliin, että saan asiat korjattua.

Tahtoisin vielä kiittää Idaa hänen rohkeasta tekstistä ja tuesta jonka sain. Kuin myös parhainta ystävääni joka tarjoutui auttamaan prosessissa ja on tukena kaikessa. Eilen saatiin riita aikaseksi joka pohjautui tähän kaikkeen, mutta onneksi päästiin siitäkin yli… haluan tehdä muutoksen. Se on iso muutos parempaan päin. Enkä yksin siitä selviäisi, mutta onneksi, en ole yksin <3

//pahoittelen kirjotusvirheitä jne, teksti on kirjotettu itkusilmässä + lukivika. Älkää tuomitko.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.