Kasvatuksen haasteet

Home / Kasvatuksen haasteet

Kasvatuksen haasteita

Lintujen pesittäminen ei aina välttämättä mene kuten on toivottu. Itseasiassa vastoinkäymisiä tulee varmasti tulemaan ennemmin tai myöhemmin, mikäli kasvattaa. Linnut ovat vielä suhteellisen uusia lemmikkejä, eivätkä poikkea suuresti luonnossa asuvista yksilöistä. Ne eivät ole käyneet niin pitkää kesyyntymisprosessia kuten koirat tai kissat. Tämän takia niistä ja niiden hoidosta on vähemmän tietoa ja osaamista hoitaa niitä ongelmatilanteissa.

Lintujen lisääntyminen poikkeaa suuresti monista muista tavallisista lemmikeistä, sillä linnut munivat munia. Munia haudotaan ja kuoriuduttaan poikaset ovat aivan emojen varassa, kunnes ne poistuvat itsenäisesti pesästä ja opettelevat syömään. Siinä missä koiria voidaan auttaa helposti jo keinohedelmöityksestä hätäsektioon ja pennut voidaan tukiruokkia tai pennuille saadaan helposti sijaisemo, koiriahan on niin paljon. Linnut ovat aika omillaan ja on vain vähän mitä voimme tehdä, jos jotain menee pieleen.

Tavallisimpia ongelmia pesityksessä on poikasten nyppiminen, munan juuttuminen, ali- tai yliravitsemus ja ylimuniminen. Ensimmäisinä ongelmina voikin olla, että munat eivät aina hedelmöity. Se voi johtua ihan tuurista, emojen iästä tai kunnosta, huonosta ruokavaliosta tai ympäristötekijöistä. Emolle on myös todella rankkaa munia, epäonnistuneen pesityksen jälkeen emot tarvitsevat tauon ja aikaa levätä ja palautua. Yleensä pesinnän jälkeen seuraa sulkasato, joka on myös rankkaa linnun elimistölle, joten seuraavan kerran pesintää pitää odotella pidempi aika.

Munan jumittuminen naaraan sisälle on hyvin vaarallista emolle. Tyypillisesti tätä tapahtuu mikäli emo on ensikertalainen, ruokavalio ei ole kunnossa, ilma on liian kuivaa ja/tai kylmää. Saattaa se myös johtua munasarjan epämuodostumista tai kystoista.  Muna on saatava ulos naaraasta pian tai se kuolee. Parhain hätätoimenpide tähän on saada lämpö nostettua yli 30 asteen ja saada ilmankosteus korkealle. Kouristusten pitäisi laueta lämmön noustessa. Kun naaras saa munan munittua, sen olo helpottuu huomattavasti hetkessä, mutta juuttumisen syy pitää selvittää heti ja emoa tulee pesittää vasta kun syy on saatu korjattua. Mikäli muna rikkoutuu naaraan sisälle tai naaras ei avuista huolimatta saa munaa ulos, on saatava nopeasti aika lintuosaavalle eläinlääkärille tai lintu kuolee. Lääkäri poistaa munan leikkauksella. Suomessa on vain muutama lintuihin erikoistunut eläinlääkäri, joten otathan selvää lähimmän lääkärin tiedot hyvissä ajoin jo ennen ongelmien ilmaantumista.

Ilmankosteudesta ja lämmöstä pitäisi pitää huoli jo ennenkuin pesintä on alotettu. Itselläni on tapana saada huoneen lämpö ylemmäs, ilmankostuttimella ilman kosteus korkeammalle jo ennenkuin edes siirrän paria pesityshäkkiin. Tarjoilen myös ennen pesintää ja sen aikana paljon enemmän tuoreita, joka asettaa emot helpommin pesitysmoodiin. Vähän niinkuin jäljittelen niiden oloja luonnossa kun lisääntymiskausi on tulossa.

 Joskus linnut saattavat innostua pesimään, vaikka niiden ei kuuluisi. Naaraat saattavat helposti alkaa munimaan esim häkin pohjalle tai huoneen nurkkiin. Munia ei tule poistaa välittömästi, sillä naaras aikoo vain munia uudet munat perään. Munat tulee keittää ja antaa jäähdyttyä takaisin emolle haudottavaksi kunnes se toivottavasti kyllästyy. Ylimuniminen on vakavaa ja naarasta hyvin kuluttavaa, joten siihen on välittömästi puututtava. Kannattaa ottaa huomioon valaistus, ilmankosteus, ravinto, virikkeet ja ympäristö. Vähennä valon määrää ja päivän pituutta, tämän voi toteuttaa ajastetuilla lintulampuilla. Jos käytössä on ilmankostutin, niin vähentää kosteuden määrää, tai ottaa pois käytöstä kokonaan.  Tuoreruokaa voi tarjoilla niukemmin. Estä lintujen pääsy pimeisiin ja ahtaisiin paikkoihin, jotka voivat muistuttaa niitä pesästä. Kannattaa myös tarjota paljon muuta tekemistä, mutta katsoa ettei leluissa tai häkin pohjapapereissa vaan ole pelkkää revittävää, joka saattaa innostaa pesäntekoon.

Ylimuniminen ja kuinka ehkäistä sitä

Tavallisena ongelmana poikasten hoidossa on yli- tai aliravitseminen. Yleensä ensikertalaiset emot  eivät välttämättä osaa ruokkia tai säännöstellä ravinnon määrää poikasille. Yliravitseminen tapahtuu helpommin kun poikasia on vain vähän. Yliravitseminen johtaa helposti kuvun toimintahäiriöihin. Turvallisempaa on siirtää toinen vanhemmista muualle tai antaa poikanen adoptiovanhemmille, mikäli se on mahdollista. Aliravitsemus tapahtuu usein ensikertalaisille emoille tai jos poikueessa on monta poikasta ja ruoka ei millään riitä tai se on puuttellista. Tässä tapauksessa olisi hyvä keventää emojen taakkaa ja antaa muutama poikanen adoptiovanhemmille tai ottaa ne itse käsinruokintaan. Mitä pienempi poikanen, sen riskialttiimpaa on käsinruokkia tai saada se pelastettua kuivumiselta. Pientä poikasta on vaikea ruokkia tai juottaa. Kuivuneen poikasen iho on punainen ja se jää kehityksestä jälkeen. Tätä jälkeenjäämistä kutsutaan myös ”stunting”. Kuivuminen johtuu usein ruoan puutteesta tai laadusta, imeytymishäiriöstä tai sairaudesta. Stunted poikaselle on tyypillistä isohko pää, silmä ja nokanseutu. Pienet siivet ja jalat ja repsottavat sulkatupet. Stunted tarkoittaa suomeksi kitukasvuista, mutta avustamalla poikasta sen pitäisi palautua viikossa jos parissa takaisin normaaliin kasvuun eikä siitä jää varsinaisesti kitukasvuista.

Kuivuneelle poikaselle voi tarjota esim kookosvettä lusikalla nokalle. Ruiskulla ei koskaan saa suoraan työntää nestettä poikasen nokkaan, tai se voi tukehtua. Neste ei saa olla liian kylmää tai kuumaa tai se voi vaurioittaa herkkää kupua! Mikäli nestettä annetaan ruiskulla, niin anna neste aina oikealta vasemmalle päin, eli tähdätään kurkkuun eikä linnun henkitorveen.

Nesteytysseos 1dl veteen

1/3 tl Omenaviinietikkaa (luomu)
1/4 tl ruokasoodaa
hyvin pieni hyppysellinen sokeria ja suolaa

Poikasta kannattaa nesteyttää muutaman päivän ajan pari kertaa päivässä kunnes se jaksaa varmasti itse taas kerjätä ravintoa emoilta ja sen kasvuvauhti palautuu normaaliksi.

Käsinruokintaa ei hirveästi suositella sen tuomien ongelmien vuoksi, enkä sen takia kirjota aiheesta enempää. Käsinruokinnalla tarkoitetaan poikasen pesästä ottamista ja kokonaan ihmisavuin ruokkimista kunnes poikanen on aikuinen.