It was meant to be

Olin jokunen aika sitten ihaillut ystäväni todella upeaa neitokakadua. Sanoin, että tahdon siltä poikasen jos ja kun se lisääntyy. Joku siinä linnussa puhutteli minua niin paljon. Kuinka kävikään ja ystäväni luopuukin muutamasta linnustaan ja kysyi olisinko kiinnostunut tästä. Intopinkeänä sanoin että olen ja niin päätimme, että lintu muuttaa meille. Se tulee perjantaina ja laitan kuvaa myöhemmin kunhan lintu on saapunut.

Vaihdoin lintuhuoneen orsia myös hetki sitten. Sijoitin enemmän oksia vinoon ja lisäsin paljon uusia virikkeitä. Linnut tuntuivat pitävän muutoksesta. Ei tuo edellinen järjestys pysynytkin kuin vuoden verran.  Linnut pitivät uusista orsista ja jyrsivät kaarnan niistä nopeasti, sekä uusi järjestys on selkeästi piristänyt niitä. Pitänee varmaan ottaa tavaksi vaihtaa huoneen järjestystä n. puolenvuoden välein.

Lintuhuoneen valoprojektiin on tullut muutoksia. Näillä näkymin hommaan 4 lampun kantaa, joihin tulee kaikkiin 2 lamppua. Yksi lintulamppu sekä yksi täyden spektrin päivänvalolamppu.  Lamppuja tulee kaikenkaikkiaan  kahdeksan kappaletta. Vaihdan 18W lampuista 36W lamppuihin, jotka ovat 120cm pitkiä.  Lamput aion sijoittaa kattoon, sekä niiden johdot yhdistetään menemään yhtä johtoa pitkin. Johto suojataan ja se kulkee katosta seinää pitkin pistorasiaan.   Suunnitelmissa on tehdä lampuista ajastetut ja saada ne himmenemällä sammumaan ja syttymään. Aamu kahdeksasta valot alkavat kirkastua ja yhdeksään mennessä valot ovat täysin päällä. Illalla sama kello kahdeksasta yhdeksään. Mikäli suunnitelmat onnistuvat, lamput jätetään yöksi hyvin himmeälle päälle, niin, että paniikkikohtauksen saadessa linnut näkevät mihin laskeutua. Valon määrä yöllä estää paniikkilentojen tapahtumista muutenkin.

Undulaattilapset ovat kasvaneet todella kauniiksi. Keskimmäinen poikanen jää tänne luokseni myöhempään kasvatukseen ja vanhin poikasista muuttaa ystävälleni. Olen todella iloinen, että lintu saa ainakin satavarmasti todella hyvän loppuelämän kodin.  Nuorin undulaatti on myynnissä ja etsii myös itselleen sitä loppuelämän kotia.  Sukupuolet määritin poikasille niiden vahanahan värin perusteella, ja näillänäkymin näyttää siltä, että kaksi vanhinta poikasta ovat koiraita ja nuorin on naaras.  Tähän loppuun vielä vähän kuvasaastetta.

 

Comments(0)

Leave a Comment